sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Päiväretkelle Tukholmaan tai Kööpenhaminaan

BLOGI ON SIIRTYNYT OSOITTEESEEN LAAMANAAMA.COM (YHDISTYY AUTOMAATTISESTI KOLMEN SEKUNNIN KULUTTUA)

Tuhannet ja taas tuhannet suomalaiset seilaavat monta kertaa vuodessa muutaman tunnin laivamatkan Tallinnaan, mutta harvat tajuaa että sama aika menee kun lentää päiväreissulle Tukholmaan tai Kööpenhaminaan. Toki samanlaista viinarallia siellä ei voi harrastaa ja hinnat ovat vähän kovemmat kuin Virossa, mutta ainakin itse viihdyn Stokiksessa ja Köpiksessä huomattavasti paremmin kuin etelänaapurissa.

Halpalentoyhtiö Norwegian mullisti lentomatkailun Suomessa tarjoamalla halvempia hintoja kuin kilpailijansa ja yhtäkkiä Ruotsiin ja Tanskaan pääsi jopa 30 eurolla / suunta. Homman juju on siinä, että kun varaat matkasi noin kuukautta ja kahta ennen matkustuspäivääsi ja maltat kytätä tarjouskampanjoita, niin edestakaiset lennot Tukholmaan ja Köpikseen irtoaa todella edullisesti etenkin arkisin. Ruumaan menevät matkatavarat tosin kustantaa aina extraa, mutta päiväreissulle ei reppua kummoisempaa tarvitse, joten kentälläkään ei tarvitse ylimääräistä aikaa kuluttaa.
Aika menee kuin siivillä, kun Norwegianin koneissa on nettikin käytössä.

Halvimmat lennot ovat yleensä aikaisin aamulla ja myöhään illalla, jolloin käytännössä peliaikaa määränpäässä jää jopa 10 tuntia. Tuo aika voi tosin tuntua etenkin huonolla säällä jopa liian pitkältä, mutta jos aurinko paistelee tai jaksat kierrellä koko päivän pitkin cityä, niin se kannattaa ehdottomasti. Sekä Arlandan että Kastrupin kentältä pääsee kätevästi kaupunkien keskustaan ja turistipäivä on hyvä aloittaa vaikka aamupalabrunssilla jossain lukuisista aamupalapaikoista.

Näköalatonteilla.

Stokis.

Vahdinvaihto.

Laituripaikka.


Tukholma mereltä.
Kööpenhamina.

Nyhamn.

Köpiksen kadut.
Facebook: laamanaamanmaailma
Twitter: Laamanaama
Instagram: laamanaamaofficial

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti