keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Miksei Liiga kiinnosta yleisöä? Syitä ja seurauksia.

BLOGI ON SIIRTYNYT OSOITTEESEEN LAAMANAAMA.COM (PÄIVITTYY AUTOMAATTISESTI KOLMEN SEKUNNIN KULUTTUA)

3322. 2865. 3078. 3640. 5237.

Lätkässä syksyn suurin kotimainen puheenaihe on ollut yleisömäärät, tai oikeastaan niiden puute. Lähes jokaisen seuran yleisötavoitteet ovat reippaasti alle budjetoidun ja jopa perinteisten lätkäkaupunkien niinkuin Tampereen ja Jyväskylän jäähallit ovat puolillaan. Yllä lueteltuna 14.10 tiistaikierroksen yleisömäärät. Miksi luvut ovat viimeistä lukuunottamatta noinkin surkeat?

No ihan siksi, koska SM-Liiga on ampunut itseään jalkaan. Sarja on suljettu eikä sieltä voi tippua. Sieltä voi siirtyä kyllä esimerkiksi KHL:ään, jos on Kummolan hyväksyntä ja sinne voi nousta Mestiksestä, jos kabinetissa niin sovitaan. Mutta urheilullisin perustein ei. Onhan se nyt jumalauta ihan perseestä. NHL ja KHL ovat myös suljettuja sarjoja, mutta noita on turha verrata kotimaiseen Liigaan. Mitähän britit sanoisivat, jos Valioliigassa päätettäisiin, että nostetaanpa Leeds ja Nottingham pääsarjaan ja sitten luukut kiinni. Pelailkaa keskenänne.

Jos verrataan tätä Suomen puuhastelua esimerkiksi Ruotsiin, niin siellä Elitserienin joukkueilla on oikeasti iso pelko putoamisesta. Kaksi runkosarjan viimeistä seuraa joutuu karsimaan sarjapaikasta neljää parasta Allsvenskan -joukkuetta vastaan kaksinkertaisessa sarjassa. Kovat on panokset, hallit on täynnä ja pelataan Matikaisen Petriä lainatakseni voitosta tai kuolemasta. Harmi kyllä Ruotsissakin on tulossa muutoksia tuohon karsintasarjaan. Jos Mestiksestä sattuisi nousemaan esimerkiksi Kajaanin Hokki Liigaan, niin sitten nousisi. Halli on pieni ja kylmä, budjettia ei ole, mutta annettaisiin mahdollisuus. Kyllä se Hokki sieltä tippuisi takaisin Mestikseen, jos homma ei toimi kaukalossa.

Toinen syy yleisökatoon on se, että nykyään on niin helppo nähdä kaikki matsit kotisohvalta ja maksaa siitä kuukaudessa sen mitä maksat kertalipusta halliin. Usein aika paljon vähemmänkin. Kotisohvalla voit hörppiä Virosta tuotua Ale Cogia tai vaikka Viskiä. Ei tarvitse maksaa kahdeksaa euroa  bissestä liigahalleissa, joita ei edes ehdi kunnolla juoda ennen kuin erä taas alkaa. Sitä kun ei voi tietenkään viedä katsomoon saati edes laskea valmiiksi tuoppiin, jotta toiminta nopeutuisi. Ja jos peli tai erotuomaritoiminta alkaa kyrsimään, niin aina voi vaihtaa kanavaa.

Kolmas syy yleisökatoon on mun mielestä lippujen hinnat. Liigaseurojen on pakko pitää lippujen hinnat sillä tavalla korkealla, että viivan alle jäisi voittoa, mutta samalla kun sarjan tuote ei ole kunnossa ollaan oravanpyörässä. Joku 25-40 euroa perus runkosarjan matsista on todella kova hinta, jos ajatellaan, että vaikka nelihenkinen perhe lähtee matsiin. Kyllä siinä kaksi kertaa miettii moni vaihtoehtoja tuollekin summalle. Jokaisella seuralla löytyy ne HC-fanit, jotka tulevat halliin joka tapauksessa. Mutta se kun ei vaan riitä.

Jokerit on keksinyt hienon markkinointitempauksen KHL:ään, kun maailman toiseksi kovinta sarjaa pääsee katsomaan esimerkiksi 'neljä matsia 44 eurolla' -kampanjalla. Hartwall onkin ollut melkein täynnä. Täytyy kuitenkin muistaa, että Jokerit pystyy tuohon, koska lipputuloilla ei oikeasti ole niin väliä. Rikkaat venäläisomistajat maksavat kuitenkin viulut. Mutta mielummin sitä hallin täyttää edullisilla lipuilla kuin ei ollenkaan. Mitäs jos Liigaseuratkin panostaisivat vastaaviin ottelupaketteihin?

Sitten on vielä lätkän ylitarjonta. CHL on toivottavasti tullut jollain tasolla jäädäkseen, mutta eipä senkään yhteydessä voida mistään Mestareiden Liigasta puhua niin kauan kun joukkueet sinne valitaan täysin muun kun urheilullisen menestyksen perusteella. Tällä kaudella mukana on mm. KalPa ja TPS, jotka sijoittuivat viime kaudella komeasti sijoille 13 ja 14 ja matseja pelataan harjoituskaudella ja välillä taas runkosarjan keskellä. No jostainhan sitä on liikkeelle lähdettävä.

Miten Liiga nousisi takaisin kiinnostavaksi sarjaksi? Tässä mun ehdotukset:

1. Sarja auki. Liigaan maksimissaan 14 joukkuetta, jotka pelaavat toisiaan vastaan neljä kertaa. Unohdetaan ne helvetin tammikuun tasaukset ja muut. Kahdeksan parasta playoffeihin ja kolme huonointa karsintasarjaan Mestiksen kolmea parasta vastaan. Kolme parasta sieltä sitten seuraavaksi kaudeksi Liigaan.

2. Kiinteät pelipäivät. Nyt matseja pelataan ihan arpaa heittämällä. Maanantaina saattaa olla matsi, tiistaina ehkä kaksi ja perjantaina viisi. Pelipäivät esim. tiistai, torstai ja lauantai tai tiistai, perjantai, lauantai. Niin se toimii suurimmassa osassa muitakin Euroopan liigoja, miksei siis täälläkin?

3. Seurat, panostakaa ottelutapahtumaan. Keksikää asioita minkä takia sinne hallille kannattaa lähteä ennemmin kuin katsoa peliä kotisohvalta.

4. Lapsille ja opiskelijoille edulliset liput. Sieltä se uusi fanisukupolvi kasvaa ja he saattavat tulla peleihin seuraavat 30 vuotta.

Liigan päättäjät. Olkaa rohkeita.

Allekirjoittanut on seurannut espoolaista jääkiekkoa vuodesta 1988 katsomon puolelta ja nähnyt divariajat ja liigaan nousut, siellä tapahtuneet topit ja flopit.

Facebook: laamanaaman maailma
Twitter: Laamanaama
Instagram: laamanaamaofficial


7 kommenttia:

  1. Täyttä asiaa. Ihan lopussa vielä yksi lause joka olisi voinut olla numeroitu pykälä 5 eli liigan päättäjät. Liigan päättäjät ovat ongelma. He päättivät kohdan 1 todella huonosti. Liigan, ja minusta yhtä lailla Suomen Jääkiekkoliiton johto on erkaantunut niin paljon tavalllisen kansan elämästä (kuten maan hallituskin) että ei tiedä mitä kansa haluaa ja mihin sillä on varaa. Kansa haluaa avointa sarjaa eikä sillä ole varaa kalllistuneisiin lippuihin ja kahveihin.

    Kun Jokerit lähti KHL:ään ja Sport otettiin tilalle laskettiin liigan tasoa ottamalla pois parhaasta päästä ja jatkamalla peittoa lisäämällä sekundaa alapäähän. Ja tapa nousulle oli rätti urheilullisen ratkaisun naamalle. Kookoon tulo vain pahentaa asiaa. Tämä masentaa.

    Kyllä kansa tietää että sitä viedään kuin pässiä narussa. ja että nyt rahastetaan. Kiekkohypen jatkuminen ja jatkuminen Suomessa on sokeuttanut kiekkojohdon. Nyt alkaa riittää tämä ylenkatsominen. Rahat ei ei nykypävänä riitä siihen mihin eilen, tämä on tosi. Palkat ei nouse mutta hinnat vaan jatkaa nousua.

    VastaaPoista
  2. Ei mitään lisättävää tuohon. Liigan pitäisi kuunnella niitä joille sitä hommaa tehdään eli katsojia.

    VastaaPoista
  3. Mestiksen joukkueet on puoliammattilaisseuroja. Mitä Hokki tekee liigassa? Häviää. Suurin osa Mestis pelaajista käy töissäkin. Ja KooKoo nousee urheilullisin perustein eli Mestiksen voittajana. Mites kävi esim Ilves-Jokipojat tai Sport-Ässät sarjoissa? Suurin Joensuun tai Vaasan pelaajista oli lainalla/vuokralla muista seuroista? 16 joukkuetta sopiva määrä enemmänkin saisi olla. Lisäksi Mestis ja A-nuorten liiga tulisi yhdistää. Ja eikös Liigan tehtävänä ole kasvattaa nuoria pelaajia Eurooppaan ja änäriin? Jos joukkueella esim. Sport menee huonosti pitäisi fanien tukea seuraa eikä hylätä katsomoita. Pelipäiviä ei arvota vaan ne ovat silloin kun sopii. Chl, matkustukset ja hallien muu ohjelma esim. hifk pelaa hpk:ta vastaan nyt kotona mutta seuraavaksi alkaa vierasputki koska horse show majoittuu helsingin jäähalliin. Juniorit ovat tulevaisuus ainakin Ässissä. Mieluummin fanit katsovat Niko Ojamäkeä kuin Danny Grouuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä sen on väliä että on puoliammattilaisseura? Ei SM-liigassakaan kaikki ammatikseen pelaa kiekkoa. Avaamisella nimenomaan annettaisiin mahdollisuus nousta: teet hommat kunnolla Mestiksessä, pääset isojen poikien sekaan. Hokki nousisi _pelaamalla_ liigaan ja kohtaisi siellä Helsingin ja Turun seurat niin jo olisi katsomoissa porukkaa!


      Sarjassa pelataan naurettava määrä pelejä ja otteluohjelma on koominen: TPS pelaa Bluesia vastaan 3 kertaa ja kohtaa SaiPan ensimmäistä kertaa vasta marraskuussa? (muistaakseni)

      Poista
  4. "Jokerit on keksinyt hienon markkinointitempauksen KHL:ään, kun maailman toiseksi kovinta sarjaa pääsee katsomaan esimerkiksi 'neljä matsia 44 eurolla' -kampanjalla"

    Itse asiassa yhteen peliin saa neljä lippua tällä hinnalla ja vain määrätyille paikoille(yläkatsomot yms)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää etten ollut tuota Jokerien katsonut sen tarkemmin, mainos vaan oli osunut silmiin.

      Poista
  5. Ota huomioon että otteluohjelmiin vaikuttavat matkustamiset ja CHL pelit. Kärppien esim. kannattaa pelata useampi vierasottelu samalla reissulla. Jäähalleja käytetään myös muihin tarkoituksiin

    VastaaPoista