tiistai 13. lokakuuta 2015

Aamutreenistä energiaa koko päivälle

BLOGI ON SIIRTYNYT OSOITTEESEEN LAAMANAAMA.COM 

Arkiaamu. Kello soi 6:20 eli aivan liian aikaisin ja tekisi mieli jatkaa unia edes hetken. Väännän itseni kuitenkin ylös sängystä, syön aamupalan, puen treenikamat päälle ja pakotan itseni liikkeelle. 

Kello 8:30. Aamutreeni check! 45 minuutin sali on takana ja parin tunnin takainen fiilis on kuin muisto vaan. Oon energinen, skarppi ja hereillä, henkisesti sekä fyysisesti. 


Tuon puolen seitsemän ja puolen yhdeksän välisen ajan voi käyttää monella tavalla ja mä oon nyt päättänyt käyttää sen treenaamiseen aina kun vain mahdollista. Tällä hetkellä oma elämäntilanne on sellainen, että mun aikatauluihin sopii parhaiten treenaaminen aamuisin ennen duunia. Onneks duunipaikalta löytyy hyvä sali, jossa pystyy tekemään käytännössä mitä tahansa, joten on helppoa tulla mestoille jo tuntia aikaisemmin. Samalla vältän myös aamun liikenneruuhkat ja saan energisen startin päivälle.

Oon huomannut, että 45 minuutin treeni on mulle just passeli. Ehdin siinä ajassa ottamaan lämmön, venyttelemään mestat auki ja vielä treenaamaankin. Pidän maksimissaan minuutin taukoja ja pyrin pitämään koko treenin tehokkaana. Istua ehtii sitten duunissakin tai illalla sohvalla.

Aamutreenin ei tietenkään tarvitse olla juuri tuon mittainen ja se voi olla myös reipasta kävelyä, juoksua, pyöräilyä, uintia. Ihan mitä vaan. Jos sulla on mahdollisuus testata aamutreenaamista niin suosittelen kokeilemaan. Siitä saat energiaa koko päiväksi!

Ja jos oot oikein super, niin kuka kieltää illalla treenaamasta toista kertaa? Niinpä! 


Löysin uuden treenimoodin ja se toimii!

Tero

Facebook
Twitter
Instagram 
Bloglovin 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti