sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Pakettimatka Lefkasiin - uhka vai mahdollisuus?

BLOGI ON SIIRTYNYT OSOITTEESEEN LAAMANAAMA.COM
(PÄIVITTYY AUTOMAATTISESTI KOLMEN SEKUNNIN KULUTTUA)

 

Eletään kesäkuutta 2014. Sataa ja on kylmä eikä hellette näy eikä kuulu. Silloin kun suomalaiset eivät valita liiasta lämmöstä, valitetaan kun on kylmä. Ja sataa. Ja jos ei sada niin ei kyllä paistakaan. Lämpöön täytyy kuitenkin on päästä. Matkatoimistot kertovat, että kesän matkat menevät kuin kuumille kiville. Suositumpia kohteita ovat perinteisesti Espanja sekä Kreikka ja mekin haluamme kauniimman, fiksumman, paremman (ja mitä näitä nyt on) puoliskoni kanssa käydä lomareissulla ja Kreikka voisi olla hyvä vaihtoehto. Mutta kun ne on yleensä pakettimatkoja.

Myönnän kuuluvani siihen ihmisryhmään, jotka dissaavat pakettimatkoja. Mieleen tulee heti avuttomat ja kielitaidottomat suomalaiset isossa maailmassa huumoripaita päällä ja rumat Crocsit jalassa. Tennissukkien kanssa tottakai ja humalassa tietysti. Suurten aplodien saattelemana laskeutunut kone rullaa paikoilleen terminaaliin, lentokentällä hypätään väärään bussiin ja hävitetään passi. Kun vihdoin päästään perille, mennään siellä sitten retkille muiden suomalaisten kanssa ja ihmetellään, että ei meillä Lapualla tälläistä ole. Aamukahvilla juodaan Suomesta mukana tuotua Juhla Mokkaa ja illalla ollaan onnessaan, kun paikallisesta ravintolasta löytyy suomenkielinen ruokalista ja tarjoilija osaa sanoa kippis. Jumalauta.

Monelle suomalaiselle käy näin Happy Hourin aikana.
Itse olen ollut aikuisiällä pakettimatkalla kerran tai pari, eikä ne kokemukset ole noin pahoja tai sellaisia kuin esimerkiksi Matkaoppaat -sarja antaa ymmärtää. Edellisen kerran olimme Kreetalla ja siellä oli mun makuun aivan liikaa turisteja eikä reissusta jäänyt kauhean hyvää muistikuvaa. Jotenkin mua hirvitti ajatus, että lomaviikon joutuisi viettämään muiden suomalaisten seurassa jossain turistihelvetissä, kun on tottunut tekemään reissuja omatoimisesti ja suunnittelemaan kaiken itse. Sen takia suurimmat Kreikan perinteisimmät turistirysät skipattiinkin suosiolla ja päädyimme varaamaan äkkilähdön Lefkasiin, joka vaikutti chilliltä ja kauniilta kohteelta. Ei muuta kuin avoimin mielin matkaan kokemuksia hakemaan ja turhat ennakkoluulot sai jäädä kotiin.

Lefkasin saari sijaitsee Kreikan länsirannikolla Korfun eteläpuolella Joonianmeren rannalla. On vähän siinä ja siinä voiko Lefkasia edes saareksi sanoa, sillä mantereen ja Lefkasin erottiin noin 50 metriä pitkä avattava silta. Pakettimatkoja Lefkasiin tekee isoimmista matkatoimistoista AurinkomatkatTjäreborg sekä Apollomatkat ja hintoja vertaillessa juuri Apollomatkat oli kaikista edullisin vaihtoehto, ja koska reissu Lefkasiin oli matka tuntemattomaan, ei hotsittanut ihan hirveästi reissusta maksaa. Löysin lopulta viikon reissun heinä-elokuun vaihteeseen 440 euroon naamaa kohti. Lisäksi päälle tuli vielä ruokailut lennoilla ja kuljetukset edestakaisin hotellille, jolloin hinta nousi 480 euroon. Kun ollaan pakettimatkalla niin ollaan sitten kunnolla.

Lento Lefkasiin kestää kolme ja puoli tuntia eli juuri sopivasti. Ei ehdi perse liikaa puutua ja aikaa ei mene liikaa hukkaan. Kone laskeutuu mantereen puolelle Prevezan kentälle, josta on about tunnin matka Lefkasin hotelleihin, riippuen toki niiden sijainnista. Myös Pargaan suuntaavat matkat laskeutuvat tuolle Prevezan pienelle kentälle.

Lefkasin itäpuolella sijaitsee melkein kaikki saaren hotellit ja palvelut. Länsipuolella puolestaan on paratiisirannat ja pienempiä kyliä. Me majoituimme Nidrin kylään juurikin tuolle länsipuolelle Cosmopol -hotelliin, joka oli ihan ok tason huoneistohotelli parvekkeella ja uima-altaalla. Jos nyt jotain negatiivistä pitää väkisin kaivaa, niin keittiövarustus oli aika minimaalinen, mutta ei tuolla nyt olisi mieleenkään tullut alkaa mitään pihviä vääntämään. Kahvinkeitin olisi tosin voinut olla jees, että olisi saanut ne Suomesta tuodut Juhla Mokat keitettyä, mutta Nescafen murukahvi ajoi asiansa. Hotellin vierestä löytyy parikin kauppaa sekä erittäin hyvä leipomo, josta aamulla sai tuoreet leivät ja croissantit. Nidrin alueella on muutama semihiekkainen ranta ja aurinkotuoleja varjoineen saa vuokrattua noin viidellä eurolla päivä. Hyviä ravintoloita löytyy rantabulevardilta ja turistirihkamaa myydään pääkaduilla.

Nidrin edustan maisemia.
Täpötäydet turistilaivat kiersivät rannalta toiselle. Ei tullut mentyä eikä varmasti missannut mitään.

Nidrin pääkatu oli iltaisin suljettu liikenteeltä ja toi jollain tavalla mieleen Thaimaan kadut.

Nidrin satamaa.

No mitä siellä Lekfasissa sitten kannattaa tehdä? Ainakin vuokrata auto tai skode, koska ilman niitä jää saaren tunnetuimmat nähtävyydet eli Porto Katsikin, Egremni sekä Kathisman rannat näkemättä. Itse vuokrasimme auton yhdeksi päiväksi 70 euron hintaan ja suhasimme saaren ympäri. Jotta pääsee länsipuolen rannoille, täytyy ajaa vuoristoteitä pitkin osittain huonokuntoisia teitä. Oma viehätyksensä ajamiseen toi viikon ainoa sateinen aamupäivä, jolloin tiet olivat vähän liukkaita ja välillä suhasimmekin jopa pilvien yläpuolella.

Porto Katsiki on noista rannoista varmasti se tunnetuin ja reilun tunnin ajamisen jälkeen saavuimmekin perille. Korkean vuoren seinämän edessä olevalle rannalle kannattaa lähteä aikaisin, sillä päivällä tuosta kauniista paratiisimaisesta biitsistä kehkeytyy helvetillinen turistirysä. Olimme mestoilla ehkä yhdentoista jälkeen ja saimme lölliä rannalla ja vedessä vain muutaman kymmenen hengen kanssa noin tunnin ajan ennen kuin alkoi tapahtua. Autoja tuli koko ajan lisää ja turistilaivat kurvasivat vuorollaan ihan rannan eteen, josta ihmiset saivat hyppiä hetken aikaa kirkkaaseen meriveteen. Kahdentoista jälkeen ranta oli aivan jumalattoman täysi eikä siellä viihdytty enää sekuntiakaan. Helvetin nastaa olla milli millissä pienellä rantakaistaleella. Eteenpäin siis.


Porto Katsikin ranta silloin kun siellä oli vielä rauhallista.

Turkoosi vesi ja kuuma aurinko. Ei paha yhdistelmä!

Parkkipaikka oli ammuttu sillä välin niin tukkoon, ettei sieltä edes saanut itse ajaa autoa ulos vaan joku kreikkalainen Jorgos hoiti homman mun puolesta. Jorgos sanoi autosta ulos noustessaan, että car is broken, mutta sen enempää hän ei englantia osannut, joten hitusen jänskätti mikähän siellä rikki oli. Ilmeisesti kaasussa, kytkimessä tai jarrussa oli jotain häikkää, mutta itse en kyllä huomannut mitään. Toivoin vain että kyseesä ei ainakaan ollut jarrut, koska vuoristotie ja rikkinäiset jarrut kuulostivat vähän turhan extreme yhdistelmältä.

Matka jatkui ja käytiin matkan varrella jossain vuoristokylän näköalaravintolassa syömässä ennen kuin matka jatkui kohti saaren pohjoisosia. Matkan varrella eteen tuli vielä pari siistiä biitsiä, joista Pefkoulia Beachille oli pakko pysähtyä. Isot aallot kiinnosti ja muutamaa minuuttia myöhemmin pääsinkin hyvään pyöritykseen, kun aallot jyräsivät nätisti yli. Bodyboardille olis ollut käyttöä, mutta niitä ei harmi kyllä ollut saatavilla. Surffaamiseen toi ranta ei olisi sopinut, kun aallot murtuivat niin lähellä rantsua.
Gyrokset maistui tälläisellä näköalalla.

Pefkoulia Beach.

Muita käymisen arvoisia mestoja Lefkasilla on läheinen Meganisin saari, jonne pääsee lautalla Nidristä monta kertaa päivässä muutaman euron hintaan. Meganisillä on monia pieniä rantoja, joista lähimmälle Spilian rannalle kävelee noin vartissa. Käymisen arvoinen paikka tuolla on myös korkean mäen päällä sijaitseva Spartohorin kylä, jonne pääsee joko portaita tai autotietä pitkin. Sinne menemien käy myös hyvästä kuntoilusta, mutta näköalat palkitsevat pienen rehkimisen.



Matkalla Meganisin saarelle.

Näköalaa Spartohorin kylästä.

Perinteistä Kreikkaa.
Kuntoilusta puheenollen, kävelyretki Nidrin vesiputouksille 30 asteen helteessä on ihan riittävä loma-ajan urheilusuoritus. Keskikesällä siellä ei tosin vettä ole yleensä kauhean paljon, mutta varmasti ihan käymisen arvoinen paikka kuitenkin. Shoppailijoille Nidrin kylä ei tarjoa oikein mitään turistirihkaman lisäksi, mutta saaren pääkaupungista Lefkadasta saattaa joku jotain löytääkin. Jos Lefkadaan menee illalla, niin viimeinen bussi takaisin Nidriin tulee jo ennen kahdeksaa, joten sinne kannattanee mennä autolla. Myös matkatoimistot taitavat tehdä jonkunlaisia retkiä sinne. Lefkadassa on myös hyvät ravintolatarjonnat sekä nätin näköinen venesatama. 

Suurin osa Nidrin turisteista olivat tulleet lähimaista eli Serbiasta, Kroatista ja Italiasta sekä tietysti muualta Kreikasta. Pohjoismaalaisiakin oli saarella jonkun verran, mutta ei läheskään niin paljon kuin luulisi eikä ainakaan niin paljoa, että ahdistaisi.

Nyt varmaan kaikki ne kaksi lukijaa, jotka ovat tänne asti jaksaneet tavata tekstiä palavat halusta tietää, miten tälläinen kosmopoliitti oikeinmatkustaja pärjäsi huonompaan ihmiskastiin kuuluvien suomalaisten junttipakettimatkoilijoiden kanssa. Ihan kivasti kiitti! Kaikki löysivät oikeisiin busseihin, oppaat eivät seuranneet 24/7 perässä eikä huumoripaitoja tai Crocsejakaan tullut vastaan. Suomalaisia Lefkasissa oli muutenkin yllättävän vähän ja missään ei ollut kaupustelijoita tai esimerkiksi Turkista tuttua tinkimismentaliteettiä. Hommat toimivat kaikin puolin hyvin eikä ahistanut yhtään.

Lefkas oli juuri sen tyylinen kuin ajattelinkin sen etukäteen olevan, sopivan pieni ja rauhallinen. Aktiviteettejä kuitenkin keksi jos halusi ja autolla pääsi saaren joka kolkkaan. Ja hintataso oli Suomeen verrattuna edullinen mikä on tietysti aina positiivista. Otsikon kysymykseen vastauksena sanoisin, että pakettimatka Lefkasiin oli ehdottomasti mahdollisuus. Tulee varmasti joskus mentyä pakettimatkalle uudestaankin, etenkin jos eteen sattuu edullinen äkkilähtö. Mutta kyllä omatoiminen matkailu voittaa aina valmiiksi kasatut hommat vaikka se usein onkin vähän työläämpää.

Facebook: laamanaaman maailma
Twitter: Laamanaama
Instagram: laamanaamaofficial
Follow



torstai 25. syyskuuta 2014

Futiksen perässä Berliinistä Dresdeniin ja takaisin

BLOGI ON SIIRTYNYT OSOITTEESEEN LAAMANAAMA.COM (PÄIVITTYY AUTOMAATTISESTI KOLMEN SEKUNNIN KULUTTUA)

Matkapäiväkirja 25-29.4.2014 

 

Reissun valmistelut

Ne jotka ovat lukeneet edellisen futismatkaraportin Kölniin, Düsseldorfiin ja Leverkuseniin, muistavat ehkä hehkutuksen Dynamo Dresdenin fanimeiningistä. Niinpä päätimme jo paluulennon aikana, että seuraavaksi suuntaamme futiksen perässä itäisen Saksan puolelle Dresdeniin haistelemaan tunnelmaa. Halusimme tehdä matkan keväällä, niin ei tarvitsisi pallit huurussa pyöriä pitkin kyliä ja kun Bundesligan sekä 2.Bundesligan otteluohjelmatkin oli suotuisia, valikoitui ajankohdaksi huhtikuun loppu.

Koska Dresdeniin ei lennä Suomesta suoraan mikään lentoyhtiö, päätimme ottaa suunnaksi Berliinin, tuon karun hipsterikaupungin, jossa tekemistä ja näkemistä riittää niin futiksen kuin yleisen pöhinän saralla. Berliinissä oli tarjolla perus turrenähtävyyksien lisäksi tietysti futista ja harvinaisesti kahden kaupungin suurimman seuran, Hertha Berlinin ja Union Berlinin, kotimatsit saman viikonlopun aikana. Tällä kertaa olimme ajoissa liikenteessä lentolippujen kanssa ja bongasimme jo ennen joulua Air Berliniltä edestakaiset lennot 145 euroon.

Saksassa, niin kuin monessa muussakin Euroopan futisliigoissa, otteluohjelmat julkistetaan jo heinäkuussa, mutta tarkat pelipäivät lukitaan vasta noin kuukautta ennen matsipäiviä televisioinnin sekä esimerkiksi Mestareiden liigan tai Eurooppa liigan takia. Lentoja ostaessamme tiesimme, että viikonlopulle osuu kolme peliä jotka halusimme nähdä, mutta emme olleet ihan varmoja osuuko jotkut näistä pelattavaksi samaan aikaan. Matsit joihin suunnittelimme menevämme olivat Hertha Berlin - Eintracht Braunschweig, Union Berlin - Kaiserslautern ja Dynamo Dresden - Karlsruher. Matsipäivät lukittiin viimeinen maaliskuun loppupuolella ja meillä kävi hieno tsäkä, kaikki matsit pelattaisiin eri päivinä. Joten ei muuta kuin lippujen hankintaan!

Herthan sekä Dynamon peleihin liput saa kätevästi seuran sivujen online- lipunmyynnin kautta ja olin stalkannut valmiiksi päivät, jolloin liput tulevat yleiseen myyntiin. Tahtotilana oli päästä mahdollisimman lähelle kotijengien fanipäätyjä ja homma onnistui buenosti. Seisomakatsomoihin ei ollut tällä kertaa saumaa, kun seuran jäsenillä ja kausikorttilaisilla on etuosto-oikeus, mutta molempiin matseihin päästiin ihan holleille.

Union Berlinin kanssa olikin vähän tekemistä, sillä takavuosien tähtijengi Kaiserslautern vetää sen verran porukkaa, ettei lippuja ollut tulossa yleiseen myyntiin ainakaan paljoa. Tähänkin löytyi ratkaisu FutisForumin kautta, josta ystävällinen nimimerkki Drakon lupasi hommata seurueellemme liput pientä korvausta vastaan. Homma hoitui hienosti, joten terkkuja vaan sinne!

Alles gut ja eteenpäin!

25.4.2014 Helsinki-Berliini ja melkein jalkapalloton perjantai

Laamanaaman Halpamatkat lähtee perinteisisti aamuvarhain eikä tälläkään kertaa koettu poikkeusta. Tai koettiin sinällään, että lähdettiin ihan varmuuden vuoksi jo aamukuudelta, kun yleensä startti on ollut seiskan-kasin pintaan. Matka kentälle meni leppoisasti, kun pistettiin hippi rattii ja toisen mokoman kanssa otettiin Karhu puoliks. Olihan kuitenkin perjantai.

Air Berlin otti ja lähti ajoissa ja perillä Tegelin kentällä oltiin joskus ennen aamukasia. Siitä sitten dösään ja lähimmälle metroasemalle. Suoraan meidän hotellille Tegelistä ei taida kulkea kuin taksit ja koska me oltiin muutenkin niin perkeleen aikaisin perillä, ei kiirettä sinne ollut, etenkään kun huone saataisiin vasta kolmen maissa iltapäivällä.

Hotellin olin varannut totutusti Booking.comin kautta, joka on mun mielestä edullisin ja toimivin hotellivaraussysteemi netissä. Yö Meininger Hotel Berlin Mitte hotellissa maksoi 132 € kolmelta hengeltä ja ihan monipuolinen ja hyvä aamupala siihen päälle 5,90 €. Hotellin ulko-oven edessä oli Oranienburger Straßen metropysäkki, joten yhteydet eri puolille kylää olivat buenot. Aamupalat hotellilla naamaan, kamat säilöön, lämpimän päivän kunniaksi shortsit jalkaan ja kohti nähtävyyksiä.

Kolmen poppoosta vain yksi oli käynyt Berliinissä aiemmin ja päätimmekin, että otamme kaupungin haltuun iisisti ja leppoisasti. Kierros aloitettiin Brandenburgerin portilta ja lähdimme siitä kohti Spree -jokea, joka luikertelee kaupungin halki. Ja kappas, jokirannassa oli terasseja terassien perään. Iso puolen litran tuoppi maksoi reilut kolme euroa ja noin 12 sadasosasekuntia puntaroituamme päätimme ottaa oluset. Olihan kello jo paikallista aikaakin kymmenen. Aurinko lämmitti mukavasti ja jokiranta toi jollain kierolla tavalla mieleen Turun ilman turkulaisia. Viihdyimme.
Brandenburger Tor

Uuh, aah! Ensipuraisu.

Tuo Spree -joen vierusta onkin erittäin mukava ja leppoisa paikka kiertelyyn etenkin auringonpaisteella. Jos käppäily ei maistu, yksi hyvä keino tutustua kaupunkiin on jokiristeily ja valinnan varaa niiden suhteen riittää. Niinkuin monessa Euroopan suurkaupungissa, myös Berliinissä on kätevintä liikkua paikasta toiseen metrolla. Metrolinjat eivät ehkä alkuun ole yhtä simppelitä kuin vaikka Lontoossa, mutta jos olet joskus metrolla mennyt, niin kovin pahasti hutiin et voi ajella. 
Jokilaivat risteilivät pitkin poikin Spree-jokea.
 


No nälkähän siinä kierrellessä tuli ja kun kerta Saksassa oltiin, niin Dönerit oli saatava. Hotellimme läheltä löytyi alan paikka ja voin kertoa, että Saksan kebut pesee lattiaa Suomen vastaavilla aina. Enpä muista, että olisin koskaan syönyt Saksassa huonoa kebbeä, eikä tämäkään kerta tehnyt poikkeusta. Ravintolatarjonta on tietysti monipuolista ja koska kaikille ei ehkä kebab maistu ainakaan kolmea kertaa päivässä, niin nälkäiseksi et voi tuollakaan jäädä.
Kebbedöner. Eipä vähä!
Kun kaupunki oli tullut päivän aikana hivenen tutummaksi, kuului illan suunnitelmiin visiitti sattumalta netissä surfatessa löytyneeseen FC St.Paulin fanipubiin. St.Paulin miehenä olin saanut muutkin reissulaiset syttämään St.Paulista sekä etenkin hampurilaisesta Astra -oluesta, niin äänin 3-0 suuntasimme sinne. Ja koska futisreissulla oltiin, pääsimme myös Bundesligan makuun perjantai-illan tv-pelin myötä. Oluthan ei tunnetusti ole kallista Saksassa juuri missään, mutta koska tuo paikka sijaitsee aika syrjässä Mittestä, sai ison tuopin ihanaan 2,80 € hintaan. Eka päivä alkoi olla paketissa ja futislutuuriseikkailut olivat vielä edessäpäin.
Ihan kun kotiinsa olisi tullut. Astra Pub ja St.Paulin paitoja katossa.

26.4 Berliini & Dresden. Hertha Berlin - Eintracht Braunschweig

Lauantai. Pelipäivä. Reissun eka matsi edessä ja fiilikset kohdallaan. Plääninä oli hypätä suoraan Herthan pelin jälkeen junaan ja mennä Dresdeniin kahdeksi seuraavaksi yöksi. Niinpä matkalaukut vietiin säilöön juna-asemalle, ruoat naamaan ja kohti legendaarista Berliinin Olympiastadionia.

Olympiastadikalle pääsee neljällä eri junalla Hauptbahnhoffilta ja matka kestää rapiat 15 minsaa. Olympiastadikan juna-asemalta on vielä n. 10 minsan kävelymatka itse pääkallopaikalle ja matkan varrella voi nauttia bisseä, braatwurstia ja muita saksalaisten ravintoympyrään kuuluvia herkkuja. Hertha ei postita matsilippuja ulkomaille vaan nouto tapahtuu Stadikan edustalta olevasta pömpelistä henkkareita vastaan. Meidän mestat fanipäädyn viereiseen kaarteeseen P3-katsomoon maksoi 27 euroa kappaleelta.
Hyvät tontit P3-kaarteessa. Kiitämme aurinkoa ja tunnelmaa, moitimme juoksuratoja.
Vaikka oli vasta huhtikuun loppu, näytti lämpömittari +25 astetta. Täydellinen keli futikselle siis. Olimme osittain Hitlerin suunnittelemalla Stadikalla pari tuntia ennen matsin alkua, jotta ehdimme kierrellä jättimäisellä alueella ja tsekkailla historiallista paikkaa. 1936 vuoden olympialaisia varten rakennetun Stadionin vierestä löytyy sekä uimastadion, että jäätävän kokoinen puistoalue, jossa iso-H aikanaan piti puheitansa. Aikamme pyörittyämme ostimme fanipisteestä asiaankuuluvasti kaulaliinan kaulaan ja yhdestä about 50:sta olutpisteestä virvokkeen käteen.
Uimastadikka sijaitsee ihan Olympiastadionin vieressä. Kohtuu neuvostoliittohenkinen pytinki.
74 600 katsojaa vetävä Stadion ei ulkoa päin näytä isolta, mikä johtuu siitä, että se on osittain rakennettu maan alle. Hertha myy pelinsä loppuun yleensä ainoastaan Bayern Müncheniä ja Dortmundia vastaan eikä Braunschweig ottelussa ollut "kuin" vajaat 52 000 katsojaa. Mutta kuten Saksassa aina, oli tunnelma kohdallaan. Siitä piti huolen myös muutama tuhat Braunschweigin kannattajaa. Ainoa miinuspuoli tuolla on juoksurata kentän ja katsomon välissä, joka syö väkisinkin pelin intensiivisyyttä.

Herthan matsit alkavat seuran hymnillä, joka on saksalainen versio Rod Stewardin I am sailing -biisistä. Joukkueiden tullessa kentälle nähtiin tällä kertaa myös komea tifo, jonka jälkeen matsi oli valmis alkamaan.

Das tifo.
Ensimmäinen puoliaika ei tarjonnut pelillisesti ihmeitä, mutta katsomoon porottanut aurinko ja litran tuoppi oli erittäin toimiva kombo. 0-0 tilanteesta tauolle ja uusin eväin toiselle jaksolle. Hertha otti homman haltuun ja pamautti meidän päätyyn kaksi maalia, joten kotivoiton turvin takaisin rautatieasemalla ja koht Dresdeniä. Vaikka meininki katsomossa oli tuossakin pelissä erinomainen, oli ennalta tiedossa että reissun kaksi seuraavaa ottelua pesevät fiiliksessä tuon. Ehkä juuri siksi oli erittäin hyvä, että Herthan peli oli reissumme ensimmäinen paikan päällä nähty matsi.
Herthan peleissä myytiin alle kolme prosenttista olutta jostain syystä. Maistui silti.





Tässä juhlitaan Herthan toista maalia.
Junaliput Dresdeniin kustansivat 40 euroa per suomiturre ja matkaan meni mukavat kaksi tuntia. Tuo juna jolla me suhattiin, kulkee Hampurista Berliinin ja Dresdenin kautta Prahaan. Ei huono yhdistelmä olisi tuokaan, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa. Tsekkijunassa oli omat kuuden hengen loossit ja joku saksalaisjantteri joutui kärsimään meidän seurasta koko kaksituntisen ajan. Olkoon onnellinen ettei (toivottavasti) ymmärtänyt sanaakaan meidän puheista.

Mitään kauhean syvällistä Dresden -tietoutta meille ei ollut etukäteen, mitä nyt sen verran olimme ottaneet selvää, että Elbe-joki halkaisee kaupungin kahtia uuden- ja vanhankaupungin osiksi sekä sen, että 2.maailmansodan aikana city oli tuhoutunut melkein kokonaan, mutta rakennettu uudestaan entiseen kukoistukseensa.

Täytyy sanoa, että paikka ylitti odotukset jo ensimmäisenä iltana. Yksi ehdottomasti kauneimpia kaupunkeja, jossa olen koskaan ollut. Vanhan kaupungin puolella oli toinen toistaan hienompia rakennuksia ja erittäin lungi tunnelma. Joenvarren läheiset terassit olivat täynnä ja trubaduurit sekä muut katutaiteilijat ottivat homman näppeihinsä.
Dresdenin vanhaa kaupunkia iltavalaistuksessa.


27.4 Dresden. Dynamo Dresden - Karlsruher SC

Dresdenissä majoituimme Ibis Dresden Königstein -hotelliin muutaman sadan metrin päähän rautatieasemalta. Hintaa hotellille tuli kahdelta yöltä 194 euroa, joten kolmen urpon kesken jaettuna vajaat 65 euroa per pyllyreikä. Olin ekaa kertaa Ibis-ketjun hotellissa ja homma toimi kivasti. Buffet-aamiainen tais maksaa kympin naamalta ja oli todella monipuolinen.

Kun aamutuimaan katseli penthousemme ikkunoista kävelykadulle, näkyi Dynamo Dresdenin keltaisiin paitoihin pukeutuneita ihmisiä siellä täällä. Das ist kultur! Matsin alkuun oli kuitenkin vielä nelisen tuntia, mutta fanit olivat jo hengessä mukana.

Koska kyseessä oli 2.Bundesligan sunnuntaiottelu, alkoi se paikallista aikaa jo 13.30. Sehän tarkoitti silloin sitä, että heti kohta aamupalan jälkeen lähdimme vaeltamaan kohti Glücksgas Stadionia, joka sijaitsi parin kilometrin päässä hotelliltamme. Reitti vei läpi vihreän puistomaiseman, jossa saimme ihailla kullitettuja patsaita ja suihkulähteitä. Muutamaa sataa metriä ennen Stadionia arvelimme olevamme aika lähellä, koska mellakkapoliiseja oli joka puolella. Dresdeniä ei turhaan ole sanottu huligaanikaupungiksi, sillä arviolta 20-30 poliisiautoa ja sadat poliisit sunnuntai aamupäivän pelissä tuntui uskomattomalta määrältä. Etenkin, kun vastustaja Karlsruher ei pitäisi olla millään tavalla High risk-listalla. Ja matsin alkuun oli kuitenkin vielä pari tuntia.
Kullitettu Mozart.

Yritin kuvata tota poliisiautojen jonoa lähempää, mutta tuli sen verran tuimaa katsetta, että paparazzihommat piti hoitaa kauempaa.

Katutaidetta.
Stadikan lähellä ei näkynyt mellakkapoliisien lisäksi juuri ketään muita, joten päättelimme että nyt ollaan väärällä puolella kompleksia ja lähdimme hipsimään oluen kuvat silmissä kohti toista puolta. Läheisessä puistossa näkyikin muutama juottoja täynnä keltapaitaisia Dynamo-faneja, joten ei muuta kuin sinne päin.
Paikallinen biergarden pari tuntia ennen matsia.
Päätimme olusien jälkeen lähteä tutustumaan Stadioniin ja olimmekin porttien sisäpuolella noin tuntia ennen matsin alkua. Kaulaliinat kaulaan ja lisää olutta. Tällä kertaa bisset oli ihan ehtaa tavaraa eikä mitään laimennettua litkua niinkuin Hertha Berlinin pelissä. Olin ostanut liput fanipäädyn oikealle puolelle L2- kaarteeseen ja täytyy sanoa, että taas osui valinta ns. lapaan. Liput maksoivat 17 euroa tsipale ja paikat olivat loistavat sekä pelin että fanipäädyn seuraamiseen.

Fanipääty täyttyi nopeasti ja ennen kuin jengit olivat kentällä edes lämmittelemässä, oli katsomo käytännössä täynnä. Kun kotijoukkue saapui kentälle, alkoi sellainen meteli mitä edes edellisen päivän Herthan pelissä ei kuullut kuin pariin otteeseen. Tuntui melkein käsittämätöntä, mutta koko pääty lauloi koko lämmittelyn ajan. Ja tässä vaiheessa muu Stadion oli vielä melkein tyhjillään.

Dynamo Dresdenin fanipääty.
Dynamolla oli matsissa suuret panokset, sillä joukkue oli kolmanneksi viimeisenä sarjassa ja se tarvitsi kipeästi pisteitä. Ottelun alussa kotijoukkue sai kultai..kylmän suihkun niskaan kuuden minuutin jälkeen, kun Rouwen Hennings kaadettiin pilkun arvoisesti. Nätti sijoitus ja 0-1 vieraille. Dresden räjäytti stadikan vähän ennen puoliaikaa, kun Romain Bregerie tasoitti myös pilkusta tilanteen 1-1:een.

Toisella jaksolla Karlruher siirtyi jälleen johtoon, mutta yleisön piiskatessa omiaan Dresden otti hallinnan jälleen itselleen ja tasoitti 2-2:een noin vartti ennen loppua. Tämän enempää maaleja ei nähty vaikka Dynamo rakenteli vaarallisia tilanteita koko loppumatsin. 2-2 lopputulos tiesi sitä, että taistelu sarjapaikasta ei helpottanut ja kauden jälkeen Dynamo tippuikin 3.Bundesligaan. Harmi, sillä naapurikaupunki Leipzigin muoviseura Red Bull Leipzig nousi kakkoseen ja noissa matseissa olisi mellakkapoliiseillekin ollut käyttöä.  Tässä vielä vähän fiilistä matsista YouTuben muodossa.
Forza Dynamo.

Meininkiä kuin Hongan pelissä.

K-Block fanipääty.
Fanikauppa tyhjäksi.
Matsin jälkeen suuntasimme fanimyymälään hakemaan matkamuistot ja siitä sitten hotellin kautta hiljalleen kohti keskustaa. Kumma kyllä Dynamo ei näkynyt katukuvassa juuri lainkaan matsin jälkeen, mutta sunnuntaipäivänä kaupunki oli muutenkin hiljainen. Dresdeniä voisi suositella hyväksi matkakohteeksi päiväksi tai kahdeksi, mutta pidempi aika tuolla saattaa jo kyllästyttää. Kaunis ja viihtyisä kaupunki anyways. D
Dresdenin vanhaa kaupunkia.


Elbe -joki ja Dresdenin silhuettiä.


28.4.2014 Dresden-Berliini. Union Berlin - Kaiserslautern.

Dresden oli vähän niinkun nähty ja matka jatkui takaisin Berliiniin. Illalla oli edessä reissun viimeinen matsi, kun Union Berlin kohtasi Alexander Ringin Kaiserslauternin. Olimme takaisin Berliinissä jo joskus kahdentoista jälkeen, joten meille jäi vielä loistavasti aikaa pyöriä pitkin kaupunkia ennen trippiä Itä-Berliiniin.

Viimeisen yön majoituimme LebensQuelle -hotelliin lähelle kuuluisaa Checkpoint Charlien raja-asemaa. 105 euroa yöltä maksanut hotelli ei ollut tasoltaa kummoinen, mutta ei tuossa vaiheessa mitään Hiltonia etsittykään. Lähimmälle metroasemalle oli matkaa kuitenkin yli puoli kilsaa, mikä tietysti matkalaukkuja roudatessa oli vähän hanurista.
Checkpoint Charlie.

Pala muuria.
Porukkamme oli sen verran reissussa rähjääntynyttä, ettei mitään kauhean suurta sightseeingiä kukaan jaksanut, mutta kävimme kuitenkin haistelemassa tunnelmaa Berliinin eläintarhan liepeillä ja pyörimme fiiliksen mukaan pitkin katuja. Tuliaisshoppailut olimme päättäneet jättää viimeiseen päivään, joten nyt kerättiin voimia vain illan matsiin.

1.FC Union Berlin on noussut kulttimaineeseen osittain DDR-historiansa takia ja on suuresti kannatettu Itä-Berliinin puolella. Joukkueella on todella aktiivinen ja hieno fanikulttuuri ja seuran kotistadion Stadion An der Alten Försterei on sopivan intiimi luomaan loistavan tunnelman. Sinne siis.

Matka Berliinin keskustasta Stadikalle vie about tunnin, riippuen kuinka suvuvat yhteydet on. Ensin täytyy matkustaa metrolla Ostkreuzin asemalle, josta matka jatkuu lähijunalla Köpenickin steissille. Köpenickin asemalta kävelee Alten Förstereille vielä noin vartin verran, joten matkaan kannattaa varata aikaa.

Ilokseni huomasin, että mukana kulkeneeseen reppuun oli jäänyt edellisestä Berliinin pelistä kaksi tyhjää litran muovituoppia, joita koristivat Herthan isot logot. Ei niitä viitsinyt poiskaan heitttää, joten toivoin ettei porttien turvatarkastuksessa kukaan huomaisi mitään, sillä Hertha ei varsinaisesti ole Union Berlinin ystävyysseura. Noh, kuten arvata saattaa, stevarin kopeloidessa reppuani hän huomasi tuopit, mutta ei onneksi katsellut niitä sen tarkemmin vaan antoi mun mennä alueelle. Tuskin ne olisi mun pääsyä stadionille evännyt, mutta olishan ne Herthan matsimuistot voinut jättää vaikka hotellille.
Unionin askeettinen fanishoppi.
Stadikalla oltiin ja väsynyt tunnelma muuttui parilla tuopilla paljon paremmaksi. Alten Försterei -Stadion on siitäkin huikea, että kolme neljäsosaa katsomoista on seisomapaikkoja, joka takaa tiiviin tunnelman. Itse saimme hankittua liput pitkän sivun Sektor 3-katsomoon edulliseen 16 euron hintaan. Kiitos vielä FutisForumin nimimerkille Drakon lippujeesistä. Sektorien sisällä voi mennä seisomaan ihan minne haluaa, joten tuolla pärjää nopeat syö hitaat -menetelmällä. Kaappasimme omiksi paikoiksemme läheltä kenttää suoraan keskiviivan kohdilta.

Alan miehiä.
Eisern Union.

Muutamat oluet ja Unionin hymni sytyttivät koko Stadionin liekkeihin kuin Cheek teinitytön ja kaikki oli valmista illan matsiin. Tifoilulta ei vältytty tuollakaan ja tunnelma oli huikea alusta asti. Ennakkoasetelmissa Kaiserslautern tarvitsi matsista voiton tai unelmat sarjanoususta karisisivat. Sarjapaikan jo säilyttäneelle Unionille lisäboostia otteluun toi aikaisemmin päivällä tullut ilmoitus siitä, että seuraa vuodesta 2007 valmentanut Uwe Neuhaus jättää tehtävänsä kauden jälkeen.
Union Berlinin tifo.
Kotijoukkueesta seurasin etenkin vuodesta 2005 Unionissa pelannutta seuralegenda Torsten Mattuschkaa sekä Kaiserslauternista tietysti Alexander Ringin esityksiä. Ring etenkin oli hyvin esillä antamalla joukkueensa vaparit sekä kulmapotkut ja laukomalla kerran tolppaan.
Alexander Ring antamassa vaparia.




Seuralegenda Torsten Mattuscka pallossa. Täksi kaudeksi Mattuscka siirtyi Energie Cottbusin riveihin.
Union Berlin meni yhdeksän minuutin kohdalla 1-0 johtoon ja meno stadikalla oli maanantai-illan otteluksikin mainio. Laulut raikasivat jokaisessa katsomolohkossa ehkä pääkatsomon katkarapuosastoa lukuunottamatta. Stadion hiljeni hetkeksi 40.minuutin kohdalla Kaiserslauternin tasoitettua, mutta muutaman scheissen jälkeen homma jatkui siitä mihin jäikin.

Toinen puoliaika ei tarjonnut enää lisäosumia, joten pisteet tasattiin maalein 1-1. Tämä tarkoitti sitä, että Kaiserslautern menetti pienetkin saumansa Bundesligan nousukarsintoihin ja se ottikin koville niin joukkueelle kuin vierasreissulle lähteneille faneillekin. Unionin fanit heittivät vielä suolaa haavoihin laulamalla kakkosliigaan jäämisestä. Matsin jälkeen Union Berlin kävi kiittämässä Uwe Neuhausin johdolla koko äänekkään stadikan ja me lähdimme valumaan kohti majapaikkaamme.  
Uwe Neuhaus kiittämässä yleisöä.

Danke Uwe.
Union Berlinin matsi oli helvetin hieno kokemus ja seura teki muhun vaikutuksen. Varma homma on se, että tuonne stadionille tulee joskus vielä palattua uudestaankin. Danke schön 1.FC Union Berlin.

Yhteenveto reissusta

Berliinin ja Dresdenin reissut tehtiin jalkapallon ehdoilla. Tämän takia iso osa etenkin Berliinin nähtävyyksistä jäi väliin, mutta saapahan ainakin hyvän syyn mennä sinne uudestaankin. TV-torniin ei noustu ja East Side Gallery jäi näkemättä, mutta ei ne sieltä mihinkään katoa. Uskaltaisin sanoa, että Berliini sopii kaikille. Kaupunki on niin iso, että se tyydyttää niin shoppailijoiden kuin kulttuurinälkäistenkin tarpeet. Kaupungin läpikäymiseen kannattaakin varata vähintaan kolme päivää ja miettiä jo vähän etukäteen mitä haluaa nähdä.

Urheilukulttuurisesti kahden suurimman futisseuran lisäksi lätkän puolella Eisbären Berlin vetää täysiä katsomoita ja tunnelma myös lätkäkatsomoissa on Suomeen verrattuna ihan eri tasoa. Kun menette Berliiniin, suosittelen että käytte katsomassa ainakin yhden matsin jos vaan kohdalle sattuu. Ette tule pettymään oli laji sitten futis, lätkä tai vaikka koripallo. Etenkin Herthan peleihin saa yleensä lippujakin vielä vaikka portilta.

Monet miettivät mitä tälläinen viiden päivän omatoimireissu tulee kustantamaan. Nopeasti laskien hintaa lentolipuille, hotelleille, futismatsien lipuille ja junamatkoille tuli noin 430 euroa per naamari ja tietysti eläminen päälle. Ei ihan halpaa, mutta olimme kuitenkin reissussa perjantaista tiistaihin. Mutta vertailun vuoksi esim. kahden Valioliigan matsiin lipun hankkiminen voi hyvinkin maksaa 150 euroa ja hotelli 100 yöltä. Siihen nähden Saksa on edullinen kohde.

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Seuraavaksi jotain aivan muuta.

Facebook: laamanaaman maailma
Twitter: Laamanaama
Instagram: Laamanaamaofficial
Follow


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Flunssassa treenaaminen - tyhmintä mitä voit tehdä

BLOGI ON SIIRTYNYT OSOITTEESEEN LAAMANAAMA.COM (PÄIVITTYY AUTOMAATTISESTI KOLMEN SEKUNNIN KULUTTUA)

Jokainen aktiiviliikkuja tai urheilija tietää tunteen, kun flunssa on iskenyt ja treenaamisesta ei tule mitään. Olo tuntuu usein läskiltä vaikka ei sitä olisikaan, reppu kasvaa vaikkei kasvakaan ja hanuri sekä lihakset roikkuu kuin 85-vuotiaalla mummolla. Itselläni on nyt ollut pientä flunssaa aika tasan kaksi viikkoa enkä oo treenannut tuona aika kertaakaan. Nenä vuotaa, välillä yskittää ja Siwaan käveleminenkin tuntuu puolikkaalta maratonilta. Pumppu hakkaa kuin alanyalaisen yökerhon basso. 

Joka päivä sitä miettii, että huomenna mä pystyn jo treenaamaan. Mutta kun aamulla herää ja aivastelee ensin muutaman minuutin, niistää ehkä 9 kertaa tunnissa ja yskii kuin Kummelin perintöä odotellessa -sketsin hahmo, sitä tajuaa että se mun huominen on huomenna. Tai ylihuomenna. Onneks sen nykyään tajuaa, toisin kuin joskus kymmenen vuotta sitten.

Saattoi olla 2004 tai jotain sinnepäin. Pelasin säbää ja joku kusinen Arenaliigan aivan turha matsi lähestyi. Flunssaa puski, mutta mieli teki kaukaloon. Olihan siinä jo viikon verran huilattu ja ajattelin, että kyllä tää tästä, pelaamaan vaan. Ihan varmuuden vuoksi kävin vielä peliaamuna tekemässä salitreenin ja testailemassa fiilistä. Fiilis oli ihan ok, mutta ei millään tasolla sellainen, että tuntisi olevansa täysin kondiksessa.

Sählypeli oli illalla ja vielä päivän aikana puntaroin, että pitäisikö mennä vai ei. Päätin että menen, kun omat pelit (vielä silloin) oli kulkenut hyvin ja olin sen harrastesarjan pistepörssissäkin ihan hyvillä sijoilla. Jos jättäisin pelin väliin, niin saattaisin tippua vaikka pari pykälää ja sehän ei käy päinsä. Matsi tuli ja meni. Olo pelatessa oli ihan allright, mutta matsin jälkeen tuntui, ettei sydämen sykkeet tasannu ollenkaan.

Seuraavana aamuna pumppu hakkasi rauhattomasti ja muutenkin olo oli levoton. Ei jotenkin pystynyt relaamaan yhtään. Räkätautiakin oli vielä. Muutaman päivän kärvisteltyäni päätin mennä lääkäriin ja selitin, että hengästyn helposti ja tuntuu että sydän lyö kovempaa kuin pitäisi. Ei muuta kuin sydänsähkökäyrä EKG-testiin, jossa eri puolille yläkroppaa lämittiin jotain mittareita. Diagnoosi: lievä sydänlihaksen tulehdus ja kuukauden saikku. Jippii!

Tuosta selvittiin säikähdyksellä ja parin kuukauden huilin jälkeen olin taas back in action. Mutta jälkeenpäin mietin, että vaikka kuinka paljon tekisi mieli treenata, niin kannattaa muistaa, että kipeenä se on kaikkea muuta kuin järkevää. Huilaa mielummin kolme päivää tai viikko kuin kaksi kuukautta. Ei susta tule jutilaa vaikka et hetkeen treenaisikaan. Ja sitten kun oot kunnossa, niin sulla on motivaatiota aivan eri tavalla.


Kohta mäkin pääsen taas treenaamaan. Olo on jo sellainen, että jotain kevyttä treeniä pystyisi vetämään. Illalla ehkä lyhyt ja iisi puntti. Hakee vähän tuntumaa ja katsoo mikä meinkinki. Tai sitten huomenna. Tai ylihuomenna. Futistermein tässä ollaan nyt 30 minuutin kunnossa. Yksi juttu on varma, meen vasta sitten kun oikeasti tuntuu siltä, että kroppa kestää ilman jälkitauteja.

Facebook: laamanaaman maailma
Twitter: Laamanaama
Instagram: laamanaamaofficial

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Pieni pala Borneota - Kota Kinabalu & Sandakan

BLOGI ON SIIRTYNYT OSOITTEESEEN LAAMANAAMA.COM (PÄIVITTYY AUTOMAATTISESTI KOLMEN SEKUNNIN KULUTTUA)

Mietin, että mikä olisi se matkakohde, josta haluaisin matkablogiini ensimmäiseksi kirjoitella. Kaukomatkoilta Thaimaan ja Malesian saaret ovat tulleet tutuiksi ja niistäkin tarinoita riittää, mutta päätin valita kohteeksi Borneon Sabahin osavation, joka on osa Malesiaa. Thaikkuihin ja Malesian muihin osiin ehtii palata tässä blogissa myöhemminkin.

Borneo ei ole yleensä suomalaisille kovin tuttu kohde, koska pakettimatkoja sinne ei tee kuin Tjäreborg. Itse en suosittele pakettimatkoja tuohon suuntaan, sillä Borneossa riittää sen verran paljon nähtävää, etten näe mitään järkeä että viettäisit koko loman samassa hotellissa. Kannattaa ennemmin etsiä lennot Singaporeen, Kuala Lumpuriin, Hong Kongiin tai Bangkokiin ja lennellä sieltä esim. Air Asialla Borneon puolelle ja kierrellä eri kaupunkeja, jotta saat monipuolisemman kuvan Borneosta.

 

Kota Kinabalu - Snorklailua, koralleja ja kaupunkielämää

Itse olin Malesian puoleisella Borneolla keväällä 2013 ja lensin Singaporesta Kota Kinabaluun, joka on Sabahin osavaltion pääkaupunki. Kota Kinabalu sijaitsee saaren luoteisosassa Etelä-Kiinan meren rannalla ja sen lähiympäristössä riittää helposti tekemistä ainakin muutamaksi päiväksi. Itse kaupungin keskusta ei ole pinta-alaltaan liian iso ja on ihan hallittavissa kävellen. Osa resorteista tosin sijaitsee hieman syrjemmällä ja silloin taksilla pääsee edullisesti ja kätevästi lähialueen nähtävyyksille.

Bongasin booking.com:in kautta Horizon Hotellin, joka osoittautui erittäin tasokkaaksi hinta-laatusuhteeltaan. Huone löytyi ylimmästä kerroksesta merinäköalalla, vaikka sitä ei oltu varattu, ja plussaa täytyy antaa vielä kylppärissä olleesta paljusta. Hintaan sisältyi myös aamupalabuffet ja valinnan varaa riitti lähes jokaisen maanosan keittiöstä nuudeleista puuroon. Toimii! Hotellissa on lisäksi pieni uima-allas sekä laadukas kuntosali, jos lomamoodiin kuuluu treenaaminen. Aluksi hotlasta oli varattu huone vain kahdeksi yöksi, mutta koska se oli niin hyvä, otettiin pari yötä lisää. Hassua sinällään, mutta huoneen varaus tuli edullisemmaksi Bookingin kautta kuin suoraa hotellista.

Pitäähän kylppärissä palju olla.

Iso ja hyvätasoinen hotellihuone Horizon Hotelissa. Ylin kerros ja merinäköala tuli yllärinä.
KK:n edustalla on Tunku Abdul Rahman -niminen saariryhmittymä, jonne pääsee päiväretkelle veneellä monta kertaa päivässä. Luonnonsuojelualueella on kolme saarta, Pulau Mamukan, Pulau Mamutik ja Pulau Sapi. Etenkin Mamukanissa ja Mamutikissä on aivan huikean hyvät snorklaus- ja auringonottomahdollisuudet sekä ravintoloita, jossa saa pötsin täyteen edullisesti. Myös KK:n puolella on hotellien omia hiekkarantoja, mutta suosittelen ehdottomasti ennemmin juuri noita saaria. Ainoa miinuspuoli on turistiryhmät, jotka hyppivät saarelta toisella ja voivat hetkellisesti tuoda paratiisimaiseen tunnelmaan ruuhkia. Paikallisten asuinolosuhteet ovat osittain varsin karut ja venematkalla ajoimmekin pari kertaa vedenpäälle pystytettyjen hökkelikylien vierestä. Sadekausina saattaa vähän jännittää.
Ensi askeleet Pulau Manukanilla.


Kirkkaat snorkausvedet eikä tietoakaan meduusoista.

Pulau Sapi. Saarista se kaikista kaunein, mutta huonoimmat snorkausvedet.

Toi jannu sai aikamoiset sätkyt, kun metrin pituinen varaani yllätti.

Bon Jovi on tehnyt noista kivistä kokonaisen albumin.


Paikallisten hökkelikylät. Onnelliselta vaikuttivat kaikesta huolimatta.
 Itselleni kävi ensimmäisenä päivänä vanhanaikaiset ja olin aliarvioinut auringon tehokkuuden snorklatessa, vaikka tuli rasvattua huolella. Kaikki ne sadat värikkäät kalat ja hienot korallit kiinnostivat niin paljon, että poltin albiinoselkäni ja hotellin aamupalan kananmunat olisikin voitu paistaa mun selän päällä. Surffipaitaa siis päälle, niin ei kärähdä.
Ensimmäisen päivän auringonpaisteesta oppineena selkää on hyvä suojata.

Parhaat shoppailumahdollisuudet Kota Kinabalusta löytyy lentokentän ja satama-alueen väliseltä alueelta, jossa suurin osa hotelleista sijaitsee. Miksikään shoppailuparatiisiksi KK:ta ei voi kutsua, mutta perus kansainvälisiä merkkejä myydään etenkin ostoskeskuksissa. Paikallisissa tarjoustaloissa ja marketeissa on oma tunnelmansa eikä missään ollut mitään basaarimeininkiä. Ja luojan kiitos Thaimaasta ja esim. Balilta tuttua räätäleiden huuteluja ei tarvinnut kokea.

Kota Kinabalusta pääsee näppärästi joka puolelle Borneota ja helpoin sekä jopa usein edullisin tapa on lentää. Mount Kinabalun vuoriston takia ajomatkat kaupungista toiseen voivat olla pitkiä ja tiet osittain huonokuntoisia. Juuri tuo Mount Kinabalu on yksi suosituimmista retkikohteista ja sinne pääsee helpoiten valmisretkillä Kota Kinabalusta minibusseilla. Suurin osa noista retkistä on kahden päivän matkoja ja siihen kuuluu nousu sekä lasku Mount Kinabalulle. Raskas nousu vuorenhuipulle aamuyöstä auringonnousun aikaan on varmasti hieno kokemus, mutta se ei varmasti sovi kaikille. Myös päiväretki vuoren alueen vaellusreiteille on hyvä vaihtoehto.

Kota Kinabalun lähellä sijaitsee Lok Kawin luonnonpuisto, joka on vähän kuin köyhän miehen Korkeasaari. Eläinpuistosta löytyy prankeja ym. "paikallisia" eläinlajeja, mutta vähän säälitti tuonkin paikan olosuhteet. Jos et kuitenkaan ole kettutyttö, tykkäät eläimistä ja reissulla jää ylimääräistä aikaa, kannattaa tuonnekin tehdä muutaman tunnin retki. Jos orangit ja gorillat on the juttu, niin sitten hyppää mielummin Air Asian siiville ja ota suunnaksi Sandakan!
Lok Kawin masentuneen näköinen norsu.


Ihan jäätävän kokoinen oranki päivysti näköalapaikallaan.

 

Sandakan - sademetsän, orankien ja apinoiden kaupunki

Sandakan sijaitsee Sabahin osavaltiossa niinkuin Kota Kinabalukin, mutta itärannikolla. Lento KK:sta Sandakaniin vie noin 35 minuuttia ja maksaa muutaman kympin. Sandakanin kaupungissa ei ole oikeastaan mitään, mitä mikä tahansa aasialainen kaupunki ei tarjoaisi. Mutta syyt Sandakanin tuloon löytyykin lähialueilta.
Lento Kota Kinabalusta Sandakaniin. Kone laskeutui ennen kuin ehti edes kunnolla nousta.
Sepilokin orankien kuntoutuskeskus on monelle se syy, miksi Sandakaniin tullaan. Kuntoutuskeskuksessa hoidetaan orankeja, jotka eivät pärjää syystä tai toisesta luonnossa vielä yksinään. Valtavalla alueella ne voivat olla rauhassa omassa luonnollisessa elinympäristössään, mutta saavat samalla apua ihmisiltä selvitäkseen hengissä, ennenkuin ne ovat taas tarpeeksi vahvoja palaamaan takaisin luontoon. Sepilok on ehdottomasti vierailemisen arvoinen mesta ja sinne pääsee bussilla Sandakanista noin tunnissa. Bussit tosin lähtevät ihan miten sattuu ja ei ihan vastaa länsimaalaista laatua, joten mitään minuuttiaikataulua ei kannata tehdä. Maassa maan tavalla. Toinen vaihtoehto on vuokrata oma autonkuljettaja, jonka kanssa voi sopia päivätaksan ja liikkua minne haluaa.

Tälläisellä hippidösällä taittui matka Sandakanista orankien luo.
Kun itse vierailin tuolla orankien kuntoutuskeskuksessa, ei valitettavasti isoja aikuisorankeja näkynyt. Mutta pienemmät tulivat kyllä ruoka-aikana syömään ja tervehtimään ihmisiä. Upeita eläimiä, mutta niiden kanssa kannattaa olla varovainen, sillä apinaa suuremman kokonsa vuoksi voimaa riittää ja kaikki irtotavarat iPhonesta lippikseen herättävät niiden mielenkiinnon.


Turistit pääsivät kävelemään ruokinta-alueelle tälläistä siltaa pitkin.

Ruoka-aika. Vekkuleita noi orangit.
Toinen Sandakanin mielenkiintoinen eläin- ja luontokohde on Labuk Bay proboscis monkey sanctuary. Tuolla voit nähdä harvinaisia nenäapinoita, jotka tosin hieman vierastavat ihmisiä, mutta myös makakiapinoita, jotka tulevat tekemään tuttavuutta mielellään. Apinoita pyöri ympärillä välillä useita kymmeniä ja piti olla varuillaan, ettei vahingossa astu yhdenkään päälle. Kaikista mageimpia yksilöitä oli keltaisen väriset makakiapennut.


Nenäapinat ei ollut kiinnostuneita ihmisistä, mutta toisistaan kyllä.

Tän kaverin alkuperä jäi vähän hämäräks, mutta komee oli nokka.

Vanhemmat ja pentu.
Sandakanissa on myös sademetsää ja läheltä löytyy luonnonpuisto, jossa kävellään riippusiltoja pitkin välillä puiden latvojenkin korkeudella. Sademetsässä on tukahduttavan kuuma ja ilmankosteus tuo mieleen saunan. Vaatteita ei kuitenkaan kannata heittää pois, ihan kahdestakin syystä. Ensinnäkin paikalliset ei ehkä osaa arvostaa alastomuutta ja toisekseen iilimadot voi tehdä pikku jäyniä. Ennemminkin pitkälahkeiset housut on oikea varuste metsässä talsiessa.
Matkalla sademetsään.

Sademetsän ympärille rakennetun luonnonpuiston näköalapaikka.
Jos merikilpikonnat kiinnostavat, niin Turtle Island Park on oikea retkikohde. Tuonne ei päiväretkiä edes taideta järjestää, joten kannattaa varata yksi tai kaksi yötä saarelle. Sandakanista saarelle pääsee veneellä silloin kun ilmat on suotuisat. Kilpparit munivat rantahiekalle iltaisin ja sitä voi seurata pienen etäisyyden päästä. Päivisin saarella voi snorklata tai nauttia vaan lomailusta.

Majoitukset Sandakanissa ovat usein edullisia ja hotellin tasot vaihtelevat laidasta laitaan. Itse majoituin Nak Hotel Sandakaniin, joka oli aika perusläävä. Näköala ikkunasta oli viehättävästi käytävään ja ikkunan alla hurisi ilmastointilaite. Eipä se tosin ollut kalliskaan, joten en valita. Kyllä siellä sai kuitenkin nukuttua. Hotellin kattoterassilta löytyi kiva terassi mistä sai aamupalat ja erilaisia drinksuja. En nyt ihan suoraan kyllä tuota hotellia lähtisi suosittelemaan, mutta on sitä joskus pahimmissakin murjuissa tullut nukuttua. 

 

Milloin kantsii matkustaa ja kuinka pitkäksi aikaa?

Sabahin alueen päivälämpötilat pysyy yli 30 asteen ympäri vuoden. Huhti- ja toukokuu on lämpimimmät kuukaudet ja joulu-tammikuu viileimmät. Wikipedian mukaan eniten sataa kesä-, heinä- ja lokakuussa, mutta trooppisia sateita voi tulla päivittäin. Niinkuin Kaakkois-Aasiassa yleensä, sadekuurot ovat lyhyitä, mutta rankkoja.

Borneon alueella on niin paljon nähtävää, että siellä viettäisi helposti vaikka kuukauden. Itsekään en nähnyt siitä kuin pienen ripauksen ja reilu viikko meni todella nopeasti. Jos haluaa vähän vaihtelua eikä jaksa kierrellä Borneota ristiinrastiin, niin Borneon matkaan voi lisätä vaikka viikon-kahden reissun esim. Philippiinien tai Malesian paratiisisaarille. Hintataso on edullinen myös ruoan suhteen, mutta kannattaa muistaa, että kyseessä on muslimimaa, joten alkoholia ei tarjoilla joka paikassa. Jos matkan tarkoituksena on biletys, niin Borneo on väärä valinta. Silloin kannattaa mennä vaikka Phuketiin tai Pattayalla ja ymmärtää miksei sinne kannata mennä.


Ihmiset. Matkustakaa aina kun pystytte.

Facebook: laamanaaman maailma
Twitter: Laamanaama
Instagram: laamanaamaofficial