Nyt on kuulkaa sellasta vääntöä, että edessä olisi reissu Hampuriin, tuonne Saksan lempikaupunkiini. Aikaisemmat reissut ovat pyörineet tiiviisti kolmen p:n ympärillä, pallon, pullon ja paskojen juttujen. Tällä kertaan reissuun ei lähde mukaan noista kuin paskat jutut. Ei vaikka samaan aikaan Hampurissa olisi suosikkijengini FC St.Paulin matsi. Miten tähän on tultu? Setä kertoo.
Vuosia sitten olen tehnyt meillä asuvalle naiselle selväksi, että joku päivä me lähdetään kimpassa Hampuriin, mutta vastaus on aikaisemmin ollut vähän sepporätymäinen. No, nyt on myyntipuheet pidetty (hyvät shoppailumahdollisuudet jne.) ja lennot sekä kiva aparmentti varattu. Ja koska mukaan lähtee myös meillä asuva neljän kuukauden ikäinen vauva, niin lyhyt lento ja helposti vaunujen kanssa haltuun otettava kaupunki toimi myös hyvänä syynä bookata lennot Hampuriin.
Niinkuin tuossa jo kirjoittelinkin, niin aikaisemmat Hampurin reissut on keskittynyt enemmän urheilu- ja pubikulttuuriin kuin nähtävyyksien katseluun ja sen takia onkin tosi kiva lähteä katselemaan kaupunkia toisesta näkövinkkelistä. Kaupungistahan löytyy tälläiselle valokuvia räpsivälle merihenkiselle ankkurimiehelle vaikka mitä. On satamaa, museolaivoja, Alster -järvi, nastoja kauppoja, katutaidetta ja isoja puistoalueita. Osuupa kohdalle vielä Dom -tivolin talvikauden päätösjuhlatkin.
Hampurin Dom-tivoli sulkee hetkeksi ovensa meidän siellä ollessa. |
Näitä hommia saa odotella vielä reilun kuukauden. Kuva Bremenistä vuodelta 2012 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti