(YHDISTYY AUTOMAATTISESTI KOLMEN SEKUNNIN KULUTTUA)
426 porrasta. Siinä Malminkartanon legendaariset portaat tiivistettynä. Hiki lentää, jalat tärisee ja ajatus ei kulje. Tai kulkee sen verran, että jo ensimmäisen nousun puolessa välissä sitä ajattelee, että minkähän helvetin takia tänne tuli taas lähdettyä. Mutta kun kerran on ylös päässyt, niin kroppa on alkujärkytyksestä toivuttuaan jälleen vastaanottavainen ja yhtäkkiä sitä huomaa kirmaamansa uudestaan ja uudestaan kohti jätemäen huippua, jota ei portaiden alapäästä edes näy.
Tästä se lähtee. Kuvassa oleva punatakkinen mummo on ensimmäisellä tasolla ja toinen taso siintää tuolla yläoikealla. Malminkartanon huippua ei edes näy. |
Suurin piirtein puolen välin krouvissa. Kuva kesältä 2014. |
Tässä muutamia treenivariaatioita, joita oon itse Malminkartanossa vetänyt. Suosittelen lämpimästi, että ennen jokaista treeniä kannattaa lämmitellä hyvin ja venytellä kevyesti etenkin tärkein työkalusi portaisiin eli jalat:
1) 5 * portaat ylös (oman kunnon mukaan joko juosten tai kävellen) ja mäkeä pitkin hölkällä / kävelyllä alas. Voit huilata hetken välitasoilla ja etenkin ylhäällä.
2) 6 * portaat ylös ja juoksulenkki mäen ympäri. Tämä treeni on vähän pidempi ja tässä tulee porrastreenien lisäksi myös juostua tasavauhtista lenkkiä. Intervallitreeni parhaasta päästä.
3) 5* siksakkia. Juokse ensimmäiselle tasolle ja kipitä takaisin alas. Juokse uudestaan ensimmäiselle tasolle ja sen jälkeen loiki/juokse/kävele suoraan toiselle tasolle. Huilaa hetki ja sitten kun elämä on taas kivaa, niin laskeudu alas. Tämän jälkeen nouse ylös asti tavalla tai toisella. Sitten vaan mäkeä pitkin alas ja uusiks.
4) Juokse / kävele alhaalta ylös niin monta kertaa kuin pystyt ilman huilaamista. Huilata saa vasta ylhäällä.
Itse pyrin kesäkausina treenaamaan maksimikestävyyttä portaissa ainakin kerran viikkoon. Kerta kerran jälkeen homma toimii paremmin ja paremmin mikä on selkeä merkki siitä, että noista porrastreeneistä on oikeasti hyötyä Eipä siellä turhaan peruskuntoilijoiden seassa treenaa myös urheilujengit ja huippu-urheilijat. Todelliset portaat helvettiin ja jos olet autolla liikkeellä, niin paluumatkalla saattaa olla kengurubensaa jalkojen tärinän vuoksi. Mahtava treenimuoto!
Follow
Olin eka kertaa tänään ja aion mennä uudestaan ylihuomenna, siitä se lähtee!
VastaaPoista