keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Vuoden 2015 reissut ja luetuimmat postaukset

BLOGI ON SIIRTYNYT OSOITTEESEEN LAAMANAAMA.COM (YHDISTYY AUTOMAATTISESTI 3 SEKUNNIN KULUTTUA)

Vuosi 2015 alkaa vetelemään viimeisiään ja samoin tekee tämä blogi. Tai tarkemmin tämä Bloggerille tehty, sillä tammikuun aikana Laamanaaman maailman höpinät tulee löytymään uudesta, vielä salaisesta osoitteesta. Samalla kun visuaalinen ilme paranee, tulee siitä tulee helpommin luettava sekä toivottavasti viidyttävämpi. Oon aika innoissani, mutta vielä on hommaa ennen kuin kaikki on valmista. Hyvää kannattaa kuitenkin odottaa!

Käydääs vähän vuotta 2015 läpi ja sen aikana tehtyjä matkoja sekä suosituimpia postauksia. Vuosihan käynnistyi sillä, että sylissäni tuhisi parin viikon ikäinen tyttövauva eikä bookattuna tuossa vaiheessa ollut kuin yksi reissu, toukokuinen Berliinin reissu frendin kanssa. Tammi-helmikuun päivät pyörivät aika tiiviisti kakkavaippojen ja vauvan ihmettelyn ympärillä, mutta koko ajan taustalla oli pieni plääni tulevista reissuista.

Kevät ja matkakuume kolkutteli salakavalasti ovelle ja kun vauva-arkikin sujui mainiosti, niin pikkutyypin oli aika nähdä maailmaa. Ei muuta kuin tyttö parin kuukauden ikäisenä passikuvaan möllöttämään ja varaamaan huhtikuuksi reissua Saksaan. Kohteeksi valikoitui mun lempikaupunki Hampuri, joka ei varmastikaan ollut avokkini top 10-listalla, mutta koska itse diggasin mestasta niin paljon aikaisemmilla futisreissuillani, sain hänet ylipuhuttua. Hommaa helpotti kummasti se, että lupasin ettei futista ole tällä reissulla luvassa. Hampuri ei ehkä kuitenkaan tehnyt mitään lähtemätöntä vaikutusta naiseeni, mutta meitsi ja tyttö digattiin. Samalla huomattiin, että vauvan kanssa matkustaminen on mukavaa ja kohtuu helppoakin.

Hampuriin osui kivat kevätkelit.
Kun kerran Saksan makuun olin päässyt, niin muahan ei sieltä pois saanut nahkahousuillakaan. Toukokuussa hyppäsin uudestaan koneeseen ja suuntasin kohti Berliiniä. Tällä kertaa kyseessä oli mulle perinteisempi Saksa -homma eli futisreissu. Ohjelmassa oli Hertha Berlinin matsi sekä astetta undergroundimpi Potsdamin keikka, jossa ruoho tuoksui sekä hippikatsomossa että katsomossa. Samalla tuli pyörittyä kaupunkia ristiin rastiin ja ajankuluks kävin maalaamassa johonkin muurinpätkään kuvan autostani.

Elämäntaitelija Laamanaama hommissa. Ne piirtää kenellä on liitua.
Kesä teki tuloaan ja vaikka tarkoituksena ei ollut lähteä reissuun kotimaata pidemmälle, niin vastaan tuli edulliset lennot Riikaan, jota ei viitsinyt missata. En ollut Latviassa käynyt aikaisemmin ja koska lapselle oli passikin hankittu, niin ei sitä viitsinyt pölyttymään jättää. Kesäkuinen Riika ja Jurmala oli tosi kivoja ja ylitti odotukset täysin. Varmasti tulee mentyjä joskus myöhemminkin.

Kirkkohommat Riiassa.
Puolessa vuodessa olin tehnyt jo kolme ulkomaan reissua ja muutaman kotimaassa. Olin melko varma, että etenkin ulkomaan reissut vuodelta 2015 oli paketissa ja loppuvuosi menisi Suomen sisällä matkaillen, mutta paskan kiisselit ne mitään ollu.
En tiiä lasketaanko Tallinnaa enää nykyään ulkomaiksi, koska sehän on vähän kuin Turku. Ihmiset puhuu hassusti, mutta silti on aika kärryillä mistä puhutaan. Ja molemmissa paikoissa viihtyy ihan kivasti. Anyways, Tallinnassa tuli käytyä päiväseltään ja todettua, että Suomi on jäänyt jälkeen kansainvälisessä kehityksessä. 

Syyskuussa oli vielä yksi kesälomaviikko pitämättä ja kun Suomessa ilmat kylmeni, niin kyttäilin aikani edullisia äkkilähtöjä, kun budjetti oli aika rajallinen. Kesällä 2014 tehtiin reissu Kreikkaan Lefkasin saarelle ja koska sieltä jäi ihan hyvät fibat, niin syynäsin mitä vaihtoehtoja Välimeren tuntumasta löytyi. Bulgaria. Turkki. Näääh. Sitten vastaan tuli Thassos Kreikassa. Se näytti kuvien perusteelta hyvältä ja ajateltiin että varmaan skidin kanssa siellä homma toimii kivasti. No niin toimikin ja viikon viihtyi mainiosti. Reissun jälkeen blogini sai vähän turhankin suurta julkisuutta, kun Iltalehden toimittaja oli bongannut postauksen paluumatkalla sattuneesta lentohässäkästä, kun alipaineen takia katosta putosi happinaamarit loppumatkaksi syliin.

Thassokselle saavuttiin auringonlaskun aikoihin.
Jännitystä elämään.
Lokakuussa tein vielä blogiyhteistyön muodossa tripin Naantalin Kylpylään ja sen jälkeen matkalaukku jätettiin odottamaan kevään 2016 tulevia reissuja. Uusi asunto vei ajan, energian ja rahat, joten muutaman kuukauden matkailutauko tuli vähän pakostakin eteen. Mutta keväällä mennäänkin taas isosti!

Naantalin kylpylän muumihuoneessa riitti pikkuiselle ihmeteltävää.
Tässä vielä vuoden TOP5 luetuimmat postaukset:

5. Vinkkejä viikonloppureissulle Hampuriin
4. Futisreissu Berliiniin
3. Bad Gastein vinkkejä
2. Lentokoneen alipaineistus
1. Malminkartanon portaat

Kiitos kaikille ja tervetuloa lukemaan juttuja jatkossakin uuden blogin puolelle. Laitahan Laamanaaman maailman FB-sivut ja Instagram seurantaan, niin pysyt kärryillä missä mennään. Vaikka itse sanonkin, niin todella siistejä reissuja on edessä!

-Laamanaama







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti