sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Matkustaminen sylivauvan kanssa

BLOGI ON SIIRTYNYT OSOITTEESEEN LAAMANAAMA.COM (PÄIVITTYY AUTOMAATTISESTI 3 SEKUNNIN KULUTTUA)

Vauvan kanssa voi ja kannattaakin matkustaa. Oma tyttäreni on kohta vuoden ikäinen ja ensimmäisestä vuodesta ollaan otettu matkustamisen saralla kohtuu paljon irti. Ollaan tehty huhti-lokakuun aikana neljä ulkomaanreissua sekä muutama trippi kotimaassa niin hotelleissa, kylpylässä kuin vuokramökissäkin. Kun oma asennoituminen on kondiksessa eikä lähde mihinkään extremeolosuhteisiin, niin vauvan kanssa reissaaminen on helppoa ja suurimman osan ajasta ihan mukavaakin.

Vieläkin jouheemmaksi matkustamisen beibin kanssa tekee sen, että valmistautuu reissuille oikealla tavalla. Tässä hyväksi havaittuja vinkkejä sylivauvan kanssa matkustamiseen!

Passi käteen ja maailmalle!

Lentäminen

 

Totuuden nimissä sylivauvan kanssa lentäminen ei ole välttämättä mitään maailman rentouttavimpaa puuhaa. Aika harvassa on ne hetket, että vauva pysyy paikallaan saati sitten, että itse ehtisi lukea tai tehdä mitään muuta kuin viihdyttää lasta. Paitsi tietysti ehkä beibin nukkuessa tai jos koneesta löytyy vauvalle tarkoitettu vauvakori. Toisaalta, siinä menee oma lento nopeammin kun on tekemistä ja kivahan pienen kanssa on touhuta ja ihmetellä kymmeniä eri asioita, joita lapsi haluaa minuutin aikana tehdä ja näprätä.

Tässä ollaan tulossa Kreikasta himaan.
Kun matkustat lentämällä, niin joudut laittamaan rattaat tai vaunut lentokoneen ruumaan. Kannattaa pakata ne hyvin, sillä onko mikään nihkeempää kuin jo menomatkalla rikkoutuneet rattaat? No ehkä se, että ne häviäisi kokonaan. Hankittiin itse vaunuille kuljetuslaukku, johon rattaat saa pakattua hyvin ja ne kestävät kovaakin käsittelyä. Vaunuthan kuuluu vauvan lentolippuun, joten mitään ylimääräisiä maksuja niistä ei tarvitse ainakaan suurimmilla lentoyhtiöillä maksaa.

Lentokentällä vauva on hyvä iskeä kantoreppuun tai jos mahdollista niin kokoontaitettaviin matkarattaisiin, jotka lentoyhtiöstä riippuen voi viedä mukana lähtöportille asti. Sylivauvan kanssa pääset omaan turvatarkastusjonoon, joten jonottaminen pienen kanssa ei normaalisti kestä kauaa. Nopeuttaaksesi sitä entisestään muista pakata käsimatkatavarat niin, että saat sieltä helposti kaivettua esiin nesteet ja lapsen ruoat turvatarkastuksessa. Käsimatkatavararoihin täytyy muistaa pakata vauvan ruoat, vaipat, hygieniatarvikkeet sekä viihdykettä koneeseen. Myös vaipanvaihtoalusta on hyvä olla, sillä lentokoneen vessa ei noissa hommissa ole mikään tila-ihme ja alusta tekee ainakin vauvan olon mukavammaksi. Vaippa kannattaa muistaa vaihtaa hetkeä ennen koneeseen menoa, niin tilaa on enemmän eikä ilmakuopat häiritse.

Jokaiselle vauvan kanssa samassa koneessa olleelle on tuttu juttu, että vauvat itkevät nousun ja laskun aikana, kun korvat lukkiutuvat ja painetta tuntuu. Vauvalle kannattaakin iskeä tissi tai tuttipullo suuhun, niin kitinä yleensä loppuu. Vaikka ohjeistuksissa sanotaankin, että kasvot tulisi nousun ja  laskun aikana olla menosuuntaan, niin kaikkia ohjeita ei tarvitse ottaa niin kirjaimellisesti. Pääasia on, että sekä oma että lapsen vyö on kiinni. Ennen nousua on syytä kaivaa esiin myös viltti sekä tyyny, jotta lapsen on pehmeämpi olla sylissä eikä tarvitse koko ajan pomppia edestakaisin muutenkin ahtailla käytävillä.

Ulkomailla lomailu

 

Vauvan kanssa voi matkustella aika huoletta ainakin Euroopan sisällä minne tahansa. Ihan pienen kanssa kannattaa kuitenkin välttää liian kuumia kohteita, sillä yli 30 asteen helteessä ei vauvalla ole mikään maailman helpoin olla. Toinen asia mitä on hyvä ottaa huomioon on kohdekaupungin korkeuserot sekä mahdolliset vanhan kaupungin mukulakivetykset, jotka on aivan hiton kivat vaunujen kanssa. Lapsiin ja vauvoihin suhtaudutaan yleensä tosi lämpimästi ja ainakin meidän tyttö on saanut joka reissulla yliannostuksenkin huomioita.

Välillä on hyvä huudella vieraisiin pöytiin.

Hellehattu hiostaa, mutta suojaa myös kätsysti auringolta.
Vauvat tuppaavat nukkumaan aikuisia enemmän, joten päivän aikatauluja suunnitellessa on ihan fiksua miettiä asioita myös vauvan unien kannalta. Tee siis unien aikaan sellaisia asioita missä vauvaa ei tarvitse koko ajan siirrellä vaunuista pois.

Jos matkakohteena on lämmin maa, niin tärkeitä asioita muistaa on vauvan nesteytys ja suojaaminen auringolta. Yli puolivuotiaille löytyy apteekeista myös aurinkorasvaa, jota kannattaa laittaa vaikkei lapsi suorassa auringonpaisteessa olisikaan. Myös hellehattua on hyvä tunkea päähän. Vauvaa voi ja kannattaakin uittaa altaassa tai meressä, joten uimavaipat on hyvä myös pakata matkaan.

Uiminen piristää vauvaakin helteellä. Uimavaippa jalkaan ja UV-suojattu uimapuku päälle, niin on kivempi puljata.

 

Hotellielämä

 

Vapaa-ajalla tehdyissä hotellireissuissa pääsee irtautumaan arjesta ja nauttimaan siitä, ettei tarvitse itse tehdä arkisia asioita kuten pedata petiä tai valmistaa aamupalaa. Vauvan kanssa hotellissa joutuu kuitenkin miettimään vähän enemmän näitäkin asioita, kuten esimerkiksi, että missä lämmittää ruoat. Harvassa hotellihuoneessa on mikroa, joten mun mielestä hotellihuoneen ehkä jopa tärkein asia vauvan kanssa matkustaessa on vedenkeitin. Vedenkeittimen avulla saat purkkiruoat lämmitettyä kätevästi, kun pistät ne hautumaan kiehautettuun veteen. Toki ruoat saat nopeammin lämmitettyä hotellin ravintolassa tai kahviossa, jos kiire yllättää.

Vauvansänky on perusjuttu, mutta kannattaa lisäksi panostaa huoneen kokoon jos mahdollista, sillä mitä enemmän siellä on tilaa, niin sitä paremmin pystyt itse tekemään asioita, kun vauva nukkuu. Jos majoitut 10 neliön murjuun, niin siinä ei paljon telkkaria katsota tai jutustella ilman, että lapsen uni häiriintyy.

Eka ulkomaanreissu vei Hampuriin, kun tyttö oli viisi kuukautta. Sänky ja huoneistohotelli oli viimeisen päälle hyvä vauvan kanssa matkustamiseen.
Sitten kun lapsi alkaa ymmärtämään ympäristön päälle, niin pienillä asioilla on yllättävänkin suuri vaikutus. Jos on mahdollista valita, niin hotelli jossa on leikkihuone on varmin tapa saada toinen viihtymään ja purkamaan energiaa. En myöskään voi olla kehumatta esim. Naantalin kylpylässä ollutta muumihuonetta, joka toimi pieneen lapseen kuin ilmaiset ämpärit eläkeläiseen.

Naantalin kylpylän muumihuoneessa riitti ihmeteltävää.
Leikkihuoneessa on hyvä käydä purkamassa energiaa.
Miten sulla on mennyt omat reissut lapsen kanssa? Mitä kandee ottaa huomioon ja minkä takia? Kommentoikaapas :)

Ps.Tässä vielä matkastoorit vuoden 2015 aikana vauvan kanssa tehdyistä matkoista:

Vinkkejä viikonloppureissulle Hampuriin (Huhtikuu)
Hotelli Paviljonki Jyväskylä (Kesäkuu)
Riika ja Jurmala (Kesäkuu)
Saaristolaiselämää Nauvossa (Heinäkuu)
Thassos, Kreikka (Elo-syyskuu)
Naantalin kylpylä (Lokakuu)

__________________
Pistähän seurantaan mun Instagram -sivut, jossa näet ensimmäisenä tässäkin blogissa olleita kuvia. Facebookissa taas pysyt ajan tasalla uusista postauksista ja Twitterissä lähinnä penkkiurheiluun ja matkailuun liittyvissä jutuissa. Tervetuloa mun maailmaan :)



2 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että ootte uskaltautuneet reissuun pienen lapsen kanssa! Meillä aloitettiin myös reissaaminen ihan pienestä pitäen, vaikka lähipiirissä asiaa saatettiinkin kauhistella. Lapsia on kuitenkin kaikkialla maailmassa, joten ei ole syytä epäillä etteikö omaakin lasta voisi hoitaa jossain muualla siinä kuin kotonakin. Matkaan lähtiessä tärkeintä onkin asenne, joka teilläkin tuntuu kaikesta päätellen olevan kohdallaan!

    Hetki sitten kotiuduttiin vuoden mittaiselta maailmanympärireissulta, josta sieltäkin kertyi melkoisesti kokemusta käteen. Jo sitä ennen ehdittiin kuitenkin kirjoittaa vinkkejä lapsen kanssa matkaamiseen.

    Postaus on vuoden takaa, mutta aihe lienee aina ajankohtainen: http://www.matkakuume.net/2014/10/lapsen-kanssa-matkustaminen-traveling.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lueskelin teidän reissusta jo aiemmin, olisi aikamoinen unelma myös mulle. Avokkia onkin vaikeampaa puhua ympäri :)

      Se on just näin, että asenne ratkaisee näissäkin hommissa. Jos pelkää etukäteen kaikkea niin menettää paljon mahtavia kokemuksia. Aina kannattaa matkustaa, vauvan kanssa tai ilman!

      Poista