perjantai 10. lokakuuta 2014

Suomestako jalkapalloyhteiskunta?

BLOGI ON SIIRTYNYT OSOITTEESEEN LAAMANAAMA.COM (PÄIVITTYY AUTOMAATTISESTI KOLMEN SEKUNNIN KULUTTUA)

Valtava futiskiima. Kaikkien aikojen saumat päästä ensimmäisiin EM-kisoihin. Suomi arvottu ennakkoon unelmalohkoon. Karsintojen avauksessa ottelussa kaatui vaikeiden vaiheiden jälkeen Färsaaret. Ensimmäisessä, lauantai-iltana pelattavassa kotiottelussa on vastassa entinen Euroopan mestari Kreikka, joka pääsi myös kesän MM-kisoissa alkulohkosta jatkoon. Lehdet ja muut mediat hehkuttavat kuinka suomalaispelaajat ovat onnistuneet eri puolella Euroopan futisliigoja maalinteossa. Kreikalla on omat ongelmansa ennen Huuhkajien kohtaamista ja Suomi lähtee otteluun jopa tietyllä tavalla ennakkosuosikkina. Olympiastadionin täyttäminen pitäisi olla helppoa.

Mutta vielä mitä. Lippuja otteluun on myyty peliä edeltävänä päivänä 25 000. Liput ovat olleet myynnissä jo puolisen vuotta, mutta näyttää siltä, ettei Stadikka tule olemaan täynnä. Vertailun vuoksi HJK myi Barcelonaa vastaan pelatun täysin panoksettoman harjoitushöntsän loppuun reilussa tunnissa. Samoin kävi kesän 2013 Arsenal-Manchester City matsin. Ja kaiken lisäksi aivan törkeillä lippujen hinnoilla, jotka tosin HJK:n tapauksessa menivät sentään hyvään tarkoitukseen. Kylmä fakta on, että HJK-Barcelona ottelun lipun hinnalla sai kausikortin Pohjoiskaarteeseen kaikkiin EM-kisojen kotiotteluihin. Ja silti Stadion ei ole täynnä. Lähellekään. Surullista.

Mistä tämä johtuu? Osittain syynä on varmasti ottelun alkamisaika 21.45. Moni perhe jättää sen takia matsin väliin ja etenkin pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tulevat ovat myöhään takaisin himassaan. Toisekseen lokakuun puoliväli ja kylmä stadion ei kauheasti sytytä, mutta kylmä se on talvisin Valioliigan sekä Bundesligankin katsomoissa. Tekosyy siis. Joka tapauksessa suomalaiskatsojia kiinnostaa enemmän nähdä livenä sinänsä upean joukkueen, kuten Barcelona on, pelaajia turhanpäiväisessä harjoituspelissä kuin tukea Huuhkajia matkalla EM-kisoihin. Suomella on vielä matkaa jalkapalloyhteiskunnaksi.

Lutuuri tehdään paikan päällä.

Facebook: laamanaaman maailma
Twitter: Laamanaama
Instagram: laamanaamaofficial

3 kommenttia:

  1. Hyvää pohdintaa. Toisaalta kymmenen vuotta sitten tämän tyyppisiä vastustajia vastaan katsojia oli ehkä puolet siitä mitä nyt. Marraskuussa 2007 Azeri-matsissa oli noin 10 000 katsojaa vaikka oltiin menossa kisoihin! Toivotaan että huomenna ja tiistainakin laatu korvaa määrän.

    VastaaPoista
  2. Lauantaina oli hieno meno. Omasta mielestä koko stadion lähti paremmin kuin koskaan mukaan kirjaimiin ja kuka voittaa -huutoon. Ja näitä huutoja oli sopivasti.

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä. Hieno meno ja yleisöäkin kohtalaisen kivasti, vaikka enemmänkin olisi mahtunut. Romania -matsissa sama meno päälle!

    VastaaPoista