keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Pieni pala Borneota - Kota Kinabalu & Sandakan

BLOGI ON SIIRTYNYT OSOITTEESEEN LAAMANAAMA.COM (PÄIVITTYY AUTOMAATTISESTI KOLMEN SEKUNNIN KULUTTUA)

Mietin, että mikä olisi se matkakohde, josta haluaisin matkablogiini ensimmäiseksi kirjoitella. Kaukomatkoilta Thaimaan ja Malesian saaret ovat tulleet tutuiksi ja niistäkin tarinoita riittää, mutta päätin valita kohteeksi Borneon Sabahin osavation, joka on osa Malesiaa. Thaikkuihin ja Malesian muihin osiin ehtii palata tässä blogissa myöhemminkin.

Borneo ei ole yleensä suomalaisille kovin tuttu kohde, koska pakettimatkoja sinne ei tee kuin Tjäreborg. Itse en suosittele pakettimatkoja tuohon suuntaan, sillä Borneossa riittää sen verran paljon nähtävää, etten näe mitään järkeä että viettäisit koko loman samassa hotellissa. Kannattaa ennemmin etsiä lennot Singaporeen, Kuala Lumpuriin, Hong Kongiin tai Bangkokiin ja lennellä sieltä esim. Air Asialla Borneon puolelle ja kierrellä eri kaupunkeja, jotta saat monipuolisemman kuvan Borneosta.

 

Kota Kinabalu - Snorklailua, koralleja ja kaupunkielämää

Itse olin Malesian puoleisella Borneolla keväällä 2013 ja lensin Singaporesta Kota Kinabaluun, joka on Sabahin osavaltion pääkaupunki. Kota Kinabalu sijaitsee saaren luoteisosassa Etelä-Kiinan meren rannalla ja sen lähiympäristössä riittää helposti tekemistä ainakin muutamaksi päiväksi. Itse kaupungin keskusta ei ole pinta-alaltaan liian iso ja on ihan hallittavissa kävellen. Osa resorteista tosin sijaitsee hieman syrjemmällä ja silloin taksilla pääsee edullisesti ja kätevästi lähialueen nähtävyyksille.

Bongasin booking.com:in kautta Horizon Hotellin, joka osoittautui erittäin tasokkaaksi hinta-laatusuhteeltaan. Huone löytyi ylimmästä kerroksesta merinäköalalla, vaikka sitä ei oltu varattu, ja plussaa täytyy antaa vielä kylppärissä olleesta paljusta. Hintaan sisältyi myös aamupalabuffet ja valinnan varaa riitti lähes jokaisen maanosan keittiöstä nuudeleista puuroon. Toimii! Hotellissa on lisäksi pieni uima-allas sekä laadukas kuntosali, jos lomamoodiin kuuluu treenaaminen. Aluksi hotlasta oli varattu huone vain kahdeksi yöksi, mutta koska se oli niin hyvä, otettiin pari yötä lisää. Hassua sinällään, mutta huoneen varaus tuli edullisemmaksi Bookingin kautta kuin suoraa hotellista.

Pitäähän kylppärissä palju olla.

Iso ja hyvätasoinen hotellihuone Horizon Hotelissa. Ylin kerros ja merinäköala tuli yllärinä.
KK:n edustalla on Tunku Abdul Rahman -niminen saariryhmittymä, jonne pääsee päiväretkelle veneellä monta kertaa päivässä. Luonnonsuojelualueella on kolme saarta, Pulau Mamukan, Pulau Mamutik ja Pulau Sapi. Etenkin Mamukanissa ja Mamutikissä on aivan huikean hyvät snorklaus- ja auringonottomahdollisuudet sekä ravintoloita, jossa saa pötsin täyteen edullisesti. Myös KK:n puolella on hotellien omia hiekkarantoja, mutta suosittelen ehdottomasti ennemmin juuri noita saaria. Ainoa miinuspuoli on turistiryhmät, jotka hyppivät saarelta toisella ja voivat hetkellisesti tuoda paratiisimaiseen tunnelmaan ruuhkia. Paikallisten asuinolosuhteet ovat osittain varsin karut ja venematkalla ajoimmekin pari kertaa vedenpäälle pystytettyjen hökkelikylien vierestä. Sadekausina saattaa vähän jännittää.
Ensi askeleet Pulau Manukanilla.


Kirkkaat snorkausvedet eikä tietoakaan meduusoista.

Pulau Sapi. Saarista se kaikista kaunein, mutta huonoimmat snorkausvedet.

Toi jannu sai aikamoiset sätkyt, kun metrin pituinen varaani yllätti.

Bon Jovi on tehnyt noista kivistä kokonaisen albumin.


Paikallisten hökkelikylät. Onnelliselta vaikuttivat kaikesta huolimatta.
 Itselleni kävi ensimmäisenä päivänä vanhanaikaiset ja olin aliarvioinut auringon tehokkuuden snorklatessa, vaikka tuli rasvattua huolella. Kaikki ne sadat värikkäät kalat ja hienot korallit kiinnostivat niin paljon, että poltin albiinoselkäni ja hotellin aamupalan kananmunat olisikin voitu paistaa mun selän päällä. Surffipaitaa siis päälle, niin ei kärähdä.
Ensimmäisen päivän auringonpaisteesta oppineena selkää on hyvä suojata.

Parhaat shoppailumahdollisuudet Kota Kinabalusta löytyy lentokentän ja satama-alueen väliseltä alueelta, jossa suurin osa hotelleista sijaitsee. Miksikään shoppailuparatiisiksi KK:ta ei voi kutsua, mutta perus kansainvälisiä merkkejä myydään etenkin ostoskeskuksissa. Paikallisissa tarjoustaloissa ja marketeissa on oma tunnelmansa eikä missään ollut mitään basaarimeininkiä. Ja luojan kiitos Thaimaasta ja esim. Balilta tuttua räätäleiden huuteluja ei tarvinnut kokea.

Kota Kinabalusta pääsee näppärästi joka puolelle Borneota ja helpoin sekä jopa usein edullisin tapa on lentää. Mount Kinabalun vuoriston takia ajomatkat kaupungista toiseen voivat olla pitkiä ja tiet osittain huonokuntoisia. Juuri tuo Mount Kinabalu on yksi suosituimmista retkikohteista ja sinne pääsee helpoiten valmisretkillä Kota Kinabalusta minibusseilla. Suurin osa noista retkistä on kahden päivän matkoja ja siihen kuuluu nousu sekä lasku Mount Kinabalulle. Raskas nousu vuorenhuipulle aamuyöstä auringonnousun aikaan on varmasti hieno kokemus, mutta se ei varmasti sovi kaikille. Myös päiväretki vuoren alueen vaellusreiteille on hyvä vaihtoehto.

Kota Kinabalun lähellä sijaitsee Lok Kawin luonnonpuisto, joka on vähän kuin köyhän miehen Korkeasaari. Eläinpuistosta löytyy prankeja ym. "paikallisia" eläinlajeja, mutta vähän säälitti tuonkin paikan olosuhteet. Jos et kuitenkaan ole kettutyttö, tykkäät eläimistä ja reissulla jää ylimääräistä aikaa, kannattaa tuonnekin tehdä muutaman tunnin retki. Jos orangit ja gorillat on the juttu, niin sitten hyppää mielummin Air Asian siiville ja ota suunnaksi Sandakan!
Lok Kawin masentuneen näköinen norsu.


Ihan jäätävän kokoinen oranki päivysti näköalapaikallaan.

 

Sandakan - sademetsän, orankien ja apinoiden kaupunki

Sandakan sijaitsee Sabahin osavaltiossa niinkuin Kota Kinabalukin, mutta itärannikolla. Lento KK:sta Sandakaniin vie noin 35 minuuttia ja maksaa muutaman kympin. Sandakanin kaupungissa ei ole oikeastaan mitään, mitä mikä tahansa aasialainen kaupunki ei tarjoaisi. Mutta syyt Sandakanin tuloon löytyykin lähialueilta.
Lento Kota Kinabalusta Sandakaniin. Kone laskeutui ennen kuin ehti edes kunnolla nousta.
Sepilokin orankien kuntoutuskeskus on monelle se syy, miksi Sandakaniin tullaan. Kuntoutuskeskuksessa hoidetaan orankeja, jotka eivät pärjää syystä tai toisesta luonnossa vielä yksinään. Valtavalla alueella ne voivat olla rauhassa omassa luonnollisessa elinympäristössään, mutta saavat samalla apua ihmisiltä selvitäkseen hengissä, ennenkuin ne ovat taas tarpeeksi vahvoja palaamaan takaisin luontoon. Sepilok on ehdottomasti vierailemisen arvoinen mesta ja sinne pääsee bussilla Sandakanista noin tunnissa. Bussit tosin lähtevät ihan miten sattuu ja ei ihan vastaa länsimaalaista laatua, joten mitään minuuttiaikataulua ei kannata tehdä. Maassa maan tavalla. Toinen vaihtoehto on vuokrata oma autonkuljettaja, jonka kanssa voi sopia päivätaksan ja liikkua minne haluaa.

Tälläisellä hippidösällä taittui matka Sandakanista orankien luo.
Kun itse vierailin tuolla orankien kuntoutuskeskuksessa, ei valitettavasti isoja aikuisorankeja näkynyt. Mutta pienemmät tulivat kyllä ruoka-aikana syömään ja tervehtimään ihmisiä. Upeita eläimiä, mutta niiden kanssa kannattaa olla varovainen, sillä apinaa suuremman kokonsa vuoksi voimaa riittää ja kaikki irtotavarat iPhonesta lippikseen herättävät niiden mielenkiinnon.


Turistit pääsivät kävelemään ruokinta-alueelle tälläistä siltaa pitkin.

Ruoka-aika. Vekkuleita noi orangit.
Toinen Sandakanin mielenkiintoinen eläin- ja luontokohde on Labuk Bay proboscis monkey sanctuary. Tuolla voit nähdä harvinaisia nenäapinoita, jotka tosin hieman vierastavat ihmisiä, mutta myös makakiapinoita, jotka tulevat tekemään tuttavuutta mielellään. Apinoita pyöri ympärillä välillä useita kymmeniä ja piti olla varuillaan, ettei vahingossa astu yhdenkään päälle. Kaikista mageimpia yksilöitä oli keltaisen väriset makakiapennut.


Nenäapinat ei ollut kiinnostuneita ihmisistä, mutta toisistaan kyllä.

Tän kaverin alkuperä jäi vähän hämäräks, mutta komee oli nokka.

Vanhemmat ja pentu.
Sandakanissa on myös sademetsää ja läheltä löytyy luonnonpuisto, jossa kävellään riippusiltoja pitkin välillä puiden latvojenkin korkeudella. Sademetsässä on tukahduttavan kuuma ja ilmankosteus tuo mieleen saunan. Vaatteita ei kuitenkaan kannata heittää pois, ihan kahdestakin syystä. Ensinnäkin paikalliset ei ehkä osaa arvostaa alastomuutta ja toisekseen iilimadot voi tehdä pikku jäyniä. Ennemminkin pitkälahkeiset housut on oikea varuste metsässä talsiessa.
Matkalla sademetsään.

Sademetsän ympärille rakennetun luonnonpuiston näköalapaikka.
Jos merikilpikonnat kiinnostavat, niin Turtle Island Park on oikea retkikohde. Tuonne ei päiväretkiä edes taideta järjestää, joten kannattaa varata yksi tai kaksi yötä saarelle. Sandakanista saarelle pääsee veneellä silloin kun ilmat on suotuisat. Kilpparit munivat rantahiekalle iltaisin ja sitä voi seurata pienen etäisyyden päästä. Päivisin saarella voi snorklata tai nauttia vaan lomailusta.

Majoitukset Sandakanissa ovat usein edullisia ja hotellin tasot vaihtelevat laidasta laitaan. Itse majoituin Nak Hotel Sandakaniin, joka oli aika perusläävä. Näköala ikkunasta oli viehättävästi käytävään ja ikkunan alla hurisi ilmastointilaite. Eipä se tosin ollut kalliskaan, joten en valita. Kyllä siellä sai kuitenkin nukuttua. Hotellin kattoterassilta löytyi kiva terassi mistä sai aamupalat ja erilaisia drinksuja. En nyt ihan suoraan kyllä tuota hotellia lähtisi suosittelemaan, mutta on sitä joskus pahimmissakin murjuissa tullut nukuttua. 

 

Milloin kantsii matkustaa ja kuinka pitkäksi aikaa?

Sabahin alueen päivälämpötilat pysyy yli 30 asteen ympäri vuoden. Huhti- ja toukokuu on lämpimimmät kuukaudet ja joulu-tammikuu viileimmät. Wikipedian mukaan eniten sataa kesä-, heinä- ja lokakuussa, mutta trooppisia sateita voi tulla päivittäin. Niinkuin Kaakkois-Aasiassa yleensä, sadekuurot ovat lyhyitä, mutta rankkoja.

Borneon alueella on niin paljon nähtävää, että siellä viettäisi helposti vaikka kuukauden. Itsekään en nähnyt siitä kuin pienen ripauksen ja reilu viikko meni todella nopeasti. Jos haluaa vähän vaihtelua eikä jaksa kierrellä Borneota ristiinrastiin, niin Borneon matkaan voi lisätä vaikka viikon-kahden reissun esim. Philippiinien tai Malesian paratiisisaarille. Hintataso on edullinen myös ruoan suhteen, mutta kannattaa muistaa, että kyseessä on muslimimaa, joten alkoholia ei tarjoilla joka paikassa. Jos matkan tarkoituksena on biletys, niin Borneo on väärä valinta. Silloin kannattaa mennä vaikka Phuketiin tai Pattayalla ja ymmärtää miksei sinne kannata mennä.


Ihmiset. Matkustakaa aina kun pystytte.

Facebook: laamanaaman maailma
Twitter: Laamanaama
Instagram: laamanaamaofficial

2 kommenttia:

  1. Tervetuloa blogimaailmaan :) Siistin postauksen olet tehnyt ja sait lisättyä omaa Borneo-kuumetta. Nuo Sandakanin eläinpaikat kiinnostaa paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos paljon :) Matkakuume on aina hyvä tauti, ei muuta kuin reissua suunnittelemaan!

      Poista